SM-sarjaa johtava Korhonen otti kauden toisen voittonsa lopulta selvällä marginaalilla. Korhonen paineli uhkaajiltaan karkuun jo lauantaiaamun erikoiskokeilla ja kontrolloi lopussa tilannetta.
– Aika hyvä ralli meiltä. Pystyimme hyvin hallitsemaan, ja kaikki pelasi hienosti, niin oli mukavaa päästää, Korhonen iloitsi Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetyksessä.
Korhonen keräsi hyvät pisteet talvikauden kisoista, sillä kahden voiton lisäksi hän otti SM1-luokan kolmossijan Tunturirallista.
– Tästä on hyvä lähteä kohti kesää, jutteli Korhonen, joka kilpailee seuraavan kerran Portugalin MM-rallissa toukokuussa.
Teemu Asunmaa ajoi viimeisen pätkän maaliin toisena, mutta häntä uhkasi hylkäys. Kilpailunjohtaja esitti Asunmaata hylättäväksi, sillä hänen autonsa oli todettu alipainoiseksi huollossa.
– Teimme siitä vastalauseen. Meillä on kuitenkin ollut samanpainoinen auto koko vuoden. Muutkin kilpailijat ovat sanoneet, että heidän autoissaan on heittänyt tosi paljon paino (järjestäjien puntarilla). Punnitsimme auton omalla puntarilla heti perään, ja lukemat olivatkin sitten ihan erilaiset, Asunmaa sanoi.
Asunmaa ei lopulta saanut kakkossijaa, sillä tuomaristo hylkäsi hänen vastalauseensa myöhään lauantai-iltana. Asunmaalla on vielä oikeus vedota tuomariston päätöksestä AKK:n vetoomusoikeuteen.
Asunmaa starttasi suurena suosikkina kotiralliinsa, mutta hän ei pystynyt vastaamaan Toyota-kuski Korhosen vauhtiin. Asunmaan mukaan syy vaisuhkoon esitykseen löytyi autosta.
– Keskilukko oli todennäköisesti rikki. Se luistaa ja hakkaa yli ja tuottaa hirveää pauketta. Heti kun vähänkin keventää johonkin, se alkaa luistaa yli. Se ei ollut niin paha eilen ja aamulla, mutta nyt se on tosi paha, Asunmaa raportoi.
Niclas Grönholm sijoittui Tuurin SM-rallissa lopulta toiseksi. Skodan tuoreimmalla Fabialla kilpaillut Grönholm taipui Korhoselle 42 sekunnilla ja löi kolmanneksi sijoittuneen Benjamin Korholan 3,6 sekunnilla.
– Koko ajan pääsen tähän autoon enemmän sisään. Jonkin verran on vielä tekemistä, jotta auto olisi oikeasti mieleinen. Mutta vauhdillisesti tämä oli ehkä paras ralli tänä vuonna, Grönholm sanoi.
Japanilainen Toyota-kuski Yuki Yamamoto selviytyi maaliin neljäntenä ennen Anssi Rytköstä. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala taisteli pitkään kotikisassaan hyvistä yleiskilpailun sijoituksista vanhalla Toyota Celicallaan, mutta hän kaatoi autonsa viimeistä edellisellä erikoiskokeella.
Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistyy toukokuun loppupuolella Länsirannikon rallilla.
Juttua muokattu 10.3.2024 klo 00.29: Tuomaristo hylkäsi Teemu Asunmaan vastalauseen.
Tuloksia muokattu 9.3.2024 klo 21.11: Henri Hokkalan vastalause hyväksyttiin, joten hän nousi tuloksissa kuudenneksi.
Tuurin SM-rallin ehdolliset lopputulokset EK7/7 jälkeen:
1. Roope Korhonen Toyota 48.24,2 2. Niclas Grönholm Skoda +42,0 3. Benjamin Korhola Huyndai +45,6 4. Yuki Yamamoto Toyota +1.22,4 5. Anssi Rytkönen Skoda +2.08,4 6. Henri Hokkala Ford +2.52,6 7. Kristian Nieminen Skoda +2.56,8 8. Mikko Eskelinen Skoda +2.59,8 9. Tommi Jylhä Skoda +3.07,3 10. Petr Borodin Ford +3.34,9 11. Pekka Keski-Korsu Ford +4.07,4 12. Jesse Kallio Ford +4.09,7
Tuurin SM-rallin aikataulu:
Perjantai 8.3.
19.30 EK1: Hakojärvi (9,05 km) 20.09 EK2: Myllymäki (14,06 km)
Lauantai 9.3.
10.43 EK3: Vuorimäki (14,99 km) 11.14 EK4: Sapsalampi (14,38 km) 13.20 EK5: Keskisen Kyläkauppa (2,50 km) 14.28 EK6: Ritola (28,25 km) 15.12 EK7: Salmenkylä (11,70 km)