Rallin MM-sarjan suunnitelmiin muutos – tältä näyttää ensi vuoden kalenteri

Rallin MM-kaudella 2024 ajetaan tämän hetken tiedon mukaan 13 osakilpailua.
Thierry Neuville
Monte Carlon MM-ralli avaa kauden 2024. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan promootioyhtiön suunnitelmissa on ollut, että osakilpailujen määrä nousisi nykyisestä 13 rallista 14 kisaan. Suunnitelma ei todennäköisesti toteudu vielä ensi vuonna, kuten aiemmin oli kaavailtu.

Rallin MM-sarjan ensi kauden kalenterista kantautui vahvoja huhuja Suomen MM-rallin huoltoalueella. Rallit.fin saamien tietojen mukaan ensi vuonna ajettaneen yhdeksän osakilpailua Euroopassa ja neljä niin sanottua kaukokilpailua Euroopan ulkopuolella.

Kausi käynnistyy Monte Carlon ja Ruotsin osakilpailuilla, jotka ovat jo vahvistaneet ensi vuoden aikataulunsa. Lisäksi kalenterissa nähtäneen Kroatian, Portugalin, Sardinian, Suomen, Kreikan ja Keski-Euroopan rallit. Uutena kisana mukaan tulee Latvian MM-ralli, joka ottaa Viron paikan kalenterista.

Keski-Euroopan MM-ralli järjestetään ensimmäisen kerran tulevan lokakuun lopussa. Kilpailussa ajetaan erikoiskokeita kolmessa eri maassa, Tshekissä, Itävallassa ja Saksassa. Mikäli asvalttikisan järjestelyt tyydyttävät MM-sarjan promoottoria ja Kansainvälistä autoliittoa FIA:a, ralli saa pitää MM-statuksensa myös ensi vuonna.

Kaukokilpailuista ensi vuoden kalenterissa ovat mukana ainakin Kenia, Chile ja Japani. Todennäköisesti viimeinen paikka menee Argentiinalle, missä järjestettiin MM-ralli edellisen kerran kaudella 2019. Argentiinan ja Chilen osakilpailut voitaisiin järjestää peräjälkeen parin viikon välein, kuten juuri 2019.

Argentiinan osakilpailun yllä on yhä kysymysmerkkejä. Maan surkea taloustilanne on yksi seikoista, joka vielä mietityttää MM-sarjan päättäjiä.

Viimeisimpien tietojen mukaan MM-sarja ei ole vielä ensi vuonna laajenemassa Yhdysvaltoihin ja Saudi-Arabiaan. Molemmat maat kuuluvat promoottorin tulevaisuuden suunnitelmiin ja vuonna 2025 ne voisivat saada paikan MM-sarjasta.

Myös Britanniassa on haaveiltu MM-sarjan paluusta saarivaltioon. Kilpailulle ei ole kuitenkaan löytynyt tarvittavaa rahoitusta.

Rallin MM-sarjan vuoden 2024 kalenterista odotetaan lopullista päätöstä lähiviikkojen aikana.

Katso alta Suomen MM-rallin kooste.

Lue myös nämä

  • Uusimmat