Hyundain norjalaiskuski Andreas Mikkelsen koki pahan pettymyksen Sardinian kuudennella erikoiskokeella. Mikkelsen jäi pohjat ajaneesta Fordin Sebastien Ogierista liki puoli minuuttia.
– Ei ole nyt helppoa. Katsotaan, mitä voidaan tehdä, pettynyt Mikkelsen sanoi Tulan pätkän maalissa WRC All Liven lähetyksessä.
Videokuvan perusteella Mikkelsenin vaihdelaatikko temppuilee pahasti. Ogier ohitti norjalaisen kokonaistuloksissa 3,5 sekunnin turvin. Kolmantena ajaa MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville, joka on jäänyt Ogierista 8,5 sekuntia.
Ogier hyökkäsi jälleen oikeaan aikaan yli 22 kilometriä pitkällä erikoiskokeella. Viisinkertainen mestari hallitsi mutaiset ja liukkaan olosuhteet. Ranskalainen otti pohjat nimiinsä 12,2 sekunnin erolla ennen Toyotan Esapekka Lappia.
– On tämä aika hullua. Renkaat on ihan mudassa, joten melkoista purjehtimista ajaminen on välillä. Pysyin kuitenkin puiden välissä, Lappi velmuili pätkän maalissa.
– Loppuosa pätkästä oli todella liukas ja menetin ihan kokonaan itseluottamuksen mudassa. Minun piikkiin tämän voi laittaa, liki puoli minuuttia pätkällä Ogierille hävinnyt Jari-Matti Latvala puolestaan sanoi.
Lappi on kokonaistuloksissa kuudentena ja Latvala pykälän edellä. Toyotan suomalaiskaksikko on jäänyt Ogierista puoli minuuttia.
Fordin Teemu Suninen oli monen muun kuskin tavoin ongelmissa Tulan erikoiskokeella. Suomalainen jäi kärjestä 34 sekuntia ja tippui seitsemänneksi Latvalan ja Lapin taakse. Suomalaiset ovat vain 4,2 sisällä, joten kovaa taistoa on luvassa.
– Auto toimii hyvin ja se näkyy Sebin ajoista. Minä olin vain ihan vaikeuksissa tällä pätkällä. Ei voi mitään, Suninen summasi.
Sardiniassa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta perjantaina.
Sardinian MM-rallii, ek 6/20 jälkeen:
1. Sebastien Ogier Ford 1.08.18,0 2. Andreas Mikkelsen Hyundai +3,5 3. Thierry Neuville Hyundai +8,5 4. Ott Tänak Toyota +8,6 5. Jari-Matti Latvala Toyota +29,8 6. Esapekka Lappi Toyota +30,5 7. Teemu Suninen Ford +34,0 8. Hayden Paddon Hyundai +36,0 9. Mads Östberg Citroen +37,2 10. Craig Breen Citroen +59,7