Nyt meinasivat ylisanat loppua kesken – tallipomo hehkutti vuolaasti Ott Tänakia

M-Sport Fordin ja Ott Tänakin kausi rallin MM-sarjassa on ollut vaikea, mutta Chilessä he saivat nappionnistumisen.
Ott Tänak ja Martin Järveoja.
Ott Tänak ja Martin Järveoja. Kuva: M-Sport Ford WRT.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Virolaistähti Tänak sai maukkaan onnistumisen, kun hän valloitti yhdessä kartanlukijansa Martin Järveojan kanssa Chilen MM-rallin.

Voitto oli Fordille ja Tänakille vasta kauden toinen. Edellisen kerran virolainen kiipesi korkeimmalle korokkeelle helmikuussa Ruotsissa.

M-Sportin tallipäälliköltä Richard Milleneriltä meinasivat ylisanat loppua kesken, kun hän hehkutti virolaiskaksikon suoritusta.

– Emme olisi tietenkään saavuttaneet tätä ilman heitä, joten hattu pois päästä heidän nopeudelleen ja taidonnäytteelleen, Millener aloitti.

– Ott näytti, että hän kuuluu edelleen ehdottomasti maailman kärkeen. Kesti pitkän aikaa, että pääsimme tänne Chileen, mutta se oli kyllä odottamisen arvoista! Tänä viikonloppuna rakennettiin muistoja, joita kukaan meistä ei unohda ihan hetkeen, Millener hehkutti.

Voitto oli tietysti arvokas myös tiimille.

– Tiimillä on ollut todella vaikeita kuukausia ja kaikki ovat tehneet todella paljon töitä sen eteen, että saisimme jälleen uuden voiton. Olen todella iloinen nähdessäni, että se työ kantoi nyt hedelmää. Heidän päättäväisyytensä ja intohimonsa auttoi meitä antamaan Ottille ja Martinille sen, mitä he tarvitsivat tähän palkintosijaan, Millener kiitteli.

Useampi medialähde uutisoi tiistaina, että Tänak jättää tämän kauden jälkeen M-Sportin ja siirtyy Hyundaille.

Lue myös nämä

  • Uusimmat