Ensimmäisen rallinsa Skodan uudella Fabia RS Rally2:lla ajanut Grönholm sijoittuu Tuurin SM-rallin lopputuloksissa vähintään kolmanneksi. Mikäli tuloksissa toiseksi ajaneen Teemu Asunmaan vastalause ei mene läpi, kaksikko nousee rallissa toiseksi.
Tulos on joka tapauksessa Grönholmille uran paras rallin SM-sarjassa.
– Ihan OK, Grönholm hymyili maalissa.
– Ajamalla päästiin aiempiin tuloksiini verrattuna eteenpäin. Sellainen turha arpominen mutkiin oli ehkä vähemmän läsnä täällä. En edelleenkään ole täydellisesti tyytyväinen suoritukseeni, koska ajamiseeni jää edelleen sellaista turhaa tekemistä ja kaasun nostelua, jossa häviän sekunteja.
– Mutta hyvä näin. Toinen tai kolmas. Tässä rallissa oli paljon positiivista, ja kokonaisuutena se meni hyvin. Palkintopallipaikka on aina hyvä saavutus, Grönholm summasi.
Grönholm muistutti, että Skodan uusi Rally2-auto toi ajoon itseluottamusta.
– Toki meillä on vielä tekemistä, että auto olisi minun ajotyylilleni ihan viimeisen päälle täydellinen, mutta uusi Skoda on selkeä parannus edellisen sukupolven Fabiaan verrattuna.
Grönholmin vierellä SM Tuuri-rallissa istunut rallin kaksinkertainen maailmanmestari Timo Rautiainen suoriutui tehtävästään mallikkaasti. Rautiainen toimi aktiiviurallaan Niclaksen isän Marcus Grönholmin kartanlukijana.
Rautiainen teki yhden kisan mittaisen paluun kartturin paikalle muutaman vuoden tauon jälkeen.
– Timo jossain kohtaa voivotteli näitä nykynuotteja, kun hänen mielestään niissä on paljon tavaraa. Pitkän tauon jälkeen kuitenkin hieno suoritus. Timon mielestä oli ”kivaa”, mutta sanoi heti perään, että ”tämä jää tähän yhteen kisaan”, Grönholm hymyili.
Viime viikolla julkaistu rallicrossin MM-kalenteri antaisi Grönholmille mahdollisuuden ajaa kaikki kauden jäljellä olevat rallin SM-sarjan kesäosakilpailut. Jatkosta kuitenkin päätetään myöhemmin.
– Katsotaan, mitä pystymme tekemään. Sarjan seuraavaan osakilpailuun Turkuun olisi kuitenkin tarkoitus lähteä, Grönholm paljasti.
Rallin SM-sarja jatkuu 24.-25. toukokuuta Länsirannikon rallilla Turussa.