Tänak jäi kauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa neljänneksi, mutta kokonaisuuteen virolainen oli kuitenkin tyytyväinen.
Tänak kärsi toki viikonlopun aikana moottoriongelmista ja teki perjantaina virheen, joka pudotti hänet voittotaistelusta, mutta autoon hän oli kokonaisuutena tyytyväinen.
– Auto ei ole huono. Se on luonnollisesti hyvin kilpailukykyinen, Tänak sanoi.
– Siinä on paljon vahvoja kohtia. Oli tietysti paljon vielä sellaisia asioita, joita en tiennyt siitä ennen tänne tuloa ja luonnollisesti täällä oli paljon enemmän asvalttia kuin testeissä. Ilman kokemuksia ei voi tietysti kaikkea tehdä vielä oikein, Tänak mietti.
Tänakin ei voi sanoa tehneen nappisuoritusta Montessa, mutta kun otetaan huomioon, että hän ajoi nyt uudella Hyundailla ensi kertaa, oli suoritus kohtuullinen. Ilman perjantain virhettä hän olisi ollut varmasti voittotaistelussa mukana.
– Rallin alku oli meille aika vaikea, eikä kovin moni asia mennyt putkeen. Menetimme liikaa alussa ja sitten loppuvaiheessa ei ollut enää mitään mistä kisata, Tänak summasi Monten kokemuksen.
Tänak ajoi viime kaudella M-Sportilla, mutta palasi täksi kaudeksi Hyundaille vain vuoden tauon jälkeen. Miten auto on muuttunut sitten edellisen kokemuksen?
– Auto käyttäytyy todella hyvin itse asiassa ja se on ehdottomasti enemmän siinä oikeassa ikkunassa. Se pitää vain ymmärtää, mikä se oikea ikkuna on, Tänak kehui.
Mitä tarkoitat tällä ikkunalla?
– Tarkoitan sitä ikkunaa, missä autoa pystyy ajamaan kovaa, Tänak selvensi.
Hyundain johtoporras on kokenut ison muutoksen sen jälkeen, kun Tänak edellisen kerran lähti tallista kauden 2022 jälkeen. Tallipäälliköksi on tullut formula ykkösten puolelta tuttu Cyril Abiteboul ja tekniseksi pomoksi on tullut muun muassa Volkswagenin menestysvuosina mainetta niittänyt Francois-Xavier Demaison.
– Tiimi on todella ahkera ja siellä on nähty paljon vaivaa, että se toimisi. Toimistosta sanoisin sen verran, että se on todella vahva, Tänak sanoi.
Toimisto on siis vakaalla pohjalla ja auto on hyvä. Nyt kaikki riippuu sitten ratin takana olevista kuljettajista.
– Heidän täytyy myös pystyä suorittamaan. Valmistaja on laittanut paljon paukkuja tähän, jotta kaikki toimisi, joten myös meidän pitää pystyä suorittamaan hyvin, Tänak muistutti.
Seuraavaksi MM-sarja jatkuu Ruotsissa helmikuun puolivälissä. Tänak on päässyt ajamaan jo Suomessa lumitestejä ja niitä on luvassa vielä lisääkin.
– Meillä oli yksi testipäivä pienellä tiellä ja toinen tulee ensi viikolla. Sen jälkeen näemme, missä mennään. Mutta se oli sama homma täällä. Ajoimme vain neljä kilometriä pitkää tietä, mutta kun mennään itse ralliin, niin elämä muuttuu erilaiseksi. Meillä pitäisi olla ihan hyvä lähtöpaikka myös, Tänak ennakoi.