Kotimainen rallicrosskausi päättyy – Jere Kalliokoski tavoittelee SM-mitalia

Jere Kalliokoski. Kuva: Qba Nitka

Jere Kalliokoski starttaa SM-rallicrosskauden finaaliin Honkajoelle sarjan kolmannelta sijalta.

Kalliokoski ajoi edellisessä, kahden sarjan yhdistelmäkilpailussa Kouvolassa toiseksi ja otti SM-sarjan korkeimmat pisteet. Tulevana lauantaina tavoitteena on voittaa finaalikilpailu ja nousta sarjassa niin korkealle kuin mahdollista.

Kahdessa edellisessä kilpailussa Kalliokoskella on ajo kulkenut erinomaisesti, mutta matkassa on ollut myös epäonnea. SM-sarjassa Joensuussa rengas hajosi finaalin viimeisellä kierroksella ja Rallycross Festival Kouvolassa Kalliokoski kurvaili finaalin haljenneen pakosarjan kanssa.

– Näitä nyt sattuu jokaiselle joskus. Huomattiin pakosarjan halkeama kotitallissa, kun aloitettiin kisan jälkeinen huolto. Ei noita enää mietitä, vaan katsotaan tiimin kanssa, miten tehdään seuraavasta kilpailusta ehjä ja hyvä kokonaisuus, Kalliokoski kertoo.

Pesämäen rata on Kalliokoskelle tuttu.

– Aika nopea, siellä on paljon soraosuutta. Makein, ja samalla vaikein paikka on niin sanottu montun mutka, se on vauhdikas ajettava. Lähdöstä on riittävän pitkä kiihdytys ensimmäiseen mutkaan, joka on myös ihan hyvä ja vauhdikas. Kokonaisuutena hyvä perinteinen rallicrossrata, saa ajaa kovaa.

Tilanne SM-sarjassa on tiukka. Kalliokoski on kahden pisteen päässä toisena olevasta Joni-Pekka Rajalasta. Johdossa oleva Juha Rytkönen on kolmentoista pisteen päässä.

– Meidän pitää onnistua täydellisesti, siltikään en voi vaikuttaa mestaruuteen. Se vaatii Rytköseltä epäonnea, joten keskitymme siihen että ollaan ykkösenä maalissa ja katsellaan sitten mikä on tilanne. Kisasta tulee hieno, mukaan tulee myös uusia kovia kuskeja. Lähdetään laittamaan kaikki peliin, AL-Härmää edustava Kalliokoski päättää.

Kilpailu Honkajoen Pesämäen radalla alkaa lauantaina 14. syyskuuta klo 10:00 alkuerillä.

Pistetilanne:

1. Juha Rytkönen 100p
2. Joni-Pekka Rajala 89p
3. Jere Kalliokoski 87p
4. Riku Tahko 76p
5. Toni Kuhanen 76p

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö