Pahimmassa tapauksessa se voi viedä Rovanperältä voiton, vaikka viime päivien rankat sateet kohentavatkin Rovanperän asemaa. Mies on kuitenkin korostanut kisan alla jatkuvasti sitä, ettei aio ottaa Keski-Suomen sorasirkuksessa mitään ylimaallisia riskejä, vaan pitää koko ajan katseensa myös MM-sarjan kokonaiskilpailussa.
Se taulukko näyttää Rovanperän kannalta kerrassaan mainiolta ja myös siltä, ettei hän suinkaan tarvitse Jyskälän voittoa hinnalla millä hyvänsä.
Todennäköinen maailmanmestari järkevästi ajava Rovanperä on. Titteli olisi toinen peräkkäinen laatuaan ja se voi ainakin teoriassa varmistua jopa jo Toyota-pilotin 23-vuotispäivänä lokakuun 1. päivä.
Silloin päättyy Chilen MM-ralli, jonka jälkeen ohjelmassa ovat vielä Keski-Euroopan ja Japanin otatukset.
Ennen Jyväskylää Rovanperän ero kakkosena kaasuttavaan tallikaveri Elfyn Evansiin on 55 pistettä, Hyundain Thierry Neuville puolestaan on 58 pisteen päässä.
Tohdin sanoa, että pelkästään ajamalla tuota ei kiinni oteta.
Mutta rallin MM-sarjassa on toki eräs vanhan liiton miehen mitta, ennen muuta suomalaiskuljettajalle. Se on tietenkin Jyväskylän MM-rallin voitto. Maailmanmestarit, jotka eivät ole koskaan Jyväskylässä voittaneet, muodostavat lyhyen listan: Petter Solberg, Richard Burns, Miki Biasion, Walter Röhrl ja Björn Waldegård. Rallin maailmanmestareita löytyy tilastokirjoista kaikkiaan yhdeksäntoista.
2003 maailmanmestaruutta juhlinut Solberg rakasti aina Jyväskylää ja Jyväskylä ”Hollywoodia”, mutta mestaruusvuoden kakkossijaa korkeammalle kyyti ei koskaan riittänyt. Aina norjalainen ei malttanut edes pysyä tiellä.
Vuoden 2001 maailmanmestari Burns kuoli aivokasvaimeen vain 34-vuotiaana marraskuussa 2005. Hän ajoi Jyväskylässä toiseksi vuosina 1999, 2001 ja 2002. Ura päättyi kasvaimen vuoksi jo 2003, joten ilman vakavaa sairastumista Burns olisi hyvinkin voinut tuulettaa Paviljongissa.
Ajovuosia olisi ollut jäljellä useita.
Ensimmäisen virallisen kuljettajien maailmanmestaruuden 1979 voittanut Waldegård ajoi Jyskälässä kymmenen kertaa vuosina 1965-85 sijoittuen kahteen otteeseen kolmanneksi. ”Afrikan kettu” voitti muuten peräti neljä kertaa Safari-rallin ja kolme kertaa Norsunluurannikon rallin, mutta Keski-Suomi jäi ruotsalaiselta silti valloittamatta.
Kuuntele alta Rallipodin tuorein jakso, jossa ruoditaan Suomen MM-rallia ja Kalle Rovanperän tulevaisuutta! Voit kuunnella sen myös Spotifyssä täältä. Muista pistää Rallipodi tilaukseen! Juttu jatkuu upotuksen alapuolella.
Sitten tulevat vielä nämä otsikossa mainitut jänishousut. Vuosien 1980 ja 1982 maailmanmestari Walter Röhrl ei uskaltautunut kertaakaan Keski-Suomen soralle. Miki Biasion puolestaan pokkasi pytyn 1988-89, mutta kilpaili Jyväskylässä ensi kerran vasta sen ajan suomalaisten kilpakumppaniensa pitkällisen leukojen louskutuksen tuloksena jälkimmäisenä mestaruusvuonnaan.
Toisen kerran Biasion ajoi täällä 1992 ja sitten se oli siinä. Historian kirjoihin hänelle merkittiin Suurajoista sijat 6 ja 5.
Rovanperästä voi siis tulla syksymmällä historian kolmas kaksinkertainen rallin maailmanmestari, joka ei ole voittanut Jyväskylässä.
Vähintään yhtä hyvin on tietysti mahdollista sekin, että hän juhlii ensimmäistä kotirallinsa voittoa sunnuntaina. Samalla katkeaisi kuuden vuoden suomalainen korpivaellus.
Esapekka Lapin vuoden 2017 voitto saisi vihdoin viimein seuraa. Näin pitkää voitotonta putkea ei ole suomalaisilta nähty Jyväskylässä koskaan.
Katso alta kooste Suomen MM-rallin testierikoiskokeen tapahtumista.