Rovanperän lähin haastaja on tallikaveri Elfyn Evans. Walesilainen on jäänyt suomalaisesta 31 pisteen päähän.
Rovanperän mestaruus varmistuu jo Keski-Euroopan MM-rallissa, mikäli suomalainen pystyy sen voittamaan. Evansilla on kuitenkin vielä teoreettiset saumat mestaruuteen ja hän luottaakin asvaltin tarjoavan hänelle etua.
– Se, että me voitimme edellisen asvalttirallin Kroatiassa, tarkoittaa sitä, että meitä kannattaa varoa, Evans totesi hieman yllättävästi kisajärjestäjän tiedotteessa.
Keski-Euroopan ralli ajetaan peräti kolmen valtion alueella. Rallitykit ajavat lokakuun lopussa Saksassa, Tshekissä ja Itävallassa. Tämä sopii hyvin Evansille.
– Pidän tätä kolmen maan konseptia jännittävänä. Toivon, että se on hyvä yhdistelmä kapeita, mutkaisia ja nopeita pätkiä, Evans ennakoi.
Hyundain Thierry Neuvillella ei ole enää mahdollisuuksia mestaruuteen, mutta belgialainen lähtee hakemaan huipputulosta uudesta rallista.
– Keski-Euroopan rallista tekee mielenkiintoisen se, että sarja on jo käytännössä ratkennut, joten kaikki voivat vain lähteä ajamaan sen voitosta. Kelistä riippuen saatamme nähdä hyvin mielenkiintoisia päätöksiä, mitä tulee rengasvalintoihin. Ei epäilystäkään: siitä tulee todella jännittävä ralli, Neuville linjasi.
Keski-Euroopan ralli ajetaan 25.-29. lokakuuta. Sen jälkeen ohjelmassa on enää vain Japanin ralli marraskuussa.
MM-sarjan edellinen osakilpailu ajettiin Chilessä. Katso kisan huippuhetket alta.
Juttua korjattu 17. lokakuuta klo 00.08: Neuvillella ei ole enää mahdollisuuksia mestaruuteen, kuten juttussa aiemmin mainittiin.