Rovanperä joutui reitille ensimmäisenä autona ja kärsi lähtöpaikastaan varsinkin iltapäivän ajolenkillä syvissä urissa. Puolustava maailmanmestari on tottunut aura-auton rooliin jo viime kaudella, mutta mukavaa se ei silti ole.
– Aika paskalta se tuntui. Sehän on ihan hirveää kuraa. Se on täysin taistelua, että pysyy edes tiellä. Siellä voi olla 20-25 senttiä leveä ura, jossa on kymmenen senttiä lunta. Takarenkaalle uraa ei ole ollenkaan. Sen voi jokainen kuvitella, että kun ajaa piikkipyörällä lumella, niin se ei pidä yhtään, Rovanperä sanoi.
– Penkat ovat puhki ja kaikki on sekaisin tiellä, niin ei siinä ole kyllä mitään hyvää. Se on ihan selviytymistä. Aika karseat olivat olosuhteet ensimmäiselle autolle. Takkiin tuli juuri niin paljon kuin odotinkin, mutta eipä siinä oikein muuta voinut tehdä, reilun puoli minuuttia kisan kärkimiehelle Craig Breenille jäänyt Rovanperä jatkoi.
Rovanperä pelkää, että kisan voittotaistelu on jo livennyt Breenin ja Ott Tänakin sekä Esapekka Lapin väliseksi selvittelyksi. Neljäntenä olevaan tallikaveri Elfyn Evansiin on kuitenkin matkaa vain vajaat viisi sekuntia. Kolmantena oleva Lappi on puolestaan 19,9 sekuntia maanmiestään edellä.
– Ei siinä varmasti hirveästi ole tehtävissä. Pääsemme onneksi huomenna ajamaan vähän taaempana ja toivottavasti pystytään meidän lähellämme olevia kuskeja vastaan ajamaan kisaa. Jos muutaman sijan pystyisi nappaamaan, mutta kärkeen on liian iso ero, Rovanperä ruoti.
– Kun on nopeat pätkät, niin erot pätkillä eivät muodostu kovin isoiksi. En usko, että tuommoista eroa voi kiinni ajaa. Myös Ott saa paremman lähtöpaikan huomenna. Lähdetään toki ajamaan niin kovaa kuin päästään.
Rovanperä pystyi tuskaisesta roolistaan huolimatta ajamaan virheettömästi, kun taas moni muu jätti vähintään puskurin osia matkalle.
– Aika paljon muut ovat penkkoja kolistelleet, mitä olen klippejä nähnyt. Itse olen kyllä tullut aika lailla ilman osumia, vaikka olen joutunut riehumaan ensimmäisenä autona, Toyota-kuski sanoi.
– Aina kun tie oli puhdas, puskimme ihan täysillä ja pääsimme kärkiaikoihin. Kun olosuhteet olivat vaikeat, yritimme vain tulla läpi ilman virheitä. Aikaa hävittiin liikaa, mutta enpä olisi paljon muuta voinut tehdä, kaksi pohja-aikaa perjantaina ajanut Rovanperä jatkoi.
Lauantaina Ruotsin MM-rallissa on ohjelmassa seitsemän erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.
Katso alapuolelta perjantain aamupäivän erikoiskokeiden parhaat palat.