EK8: Rovanperä tykitti pohjat yleisöpätkälle, Lappi kolmantena Ruotsin MM-rallissa

Hyundai-kuljettaja Craig Breen johtaa Ruotsin MM-rallia perjantain ajopäivän jälkeen.
Craig Breen
Craig Breen johtaa Ruotsin MM-rallia. Kuva: Vincent Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Breen lähtee lauantain seitsemän erikoiskokeen urakkaan niukalla 2,6 sekunnin johtomarginaalilla ennen Ford-kuski Ott Tänakia.

– Tämä oli varmasti yksi urani parhaista päivistä. Onhan tämä jotain aika erityistä, sillä viime vuonna olin täällä lumihangessa heti alussa. En malta odottaa huomista taistelua, Breen summasi.

– Tuloksen osalta voimme olla ihan onnellisia. Se on jopa enemmän kuin mitä odotimme. Voimme silti olla paljon parempia, Tänak puolestaan sanoi.

Hyundain suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi on mukana voittotaistelussa. Perjantain jälkeen pieksämäkeläinen on kisassa kolmantena 11,2 sekuntia tiimitoveri Breenia perässä.

– Ei päivä ole hassumpi ollut. Minusta kuitenkin tuntuu, että voisimme olla vielä vahvempia, jos saamme kaiken loksahtamaan täydellisesti kohdalleen. Pitää miettiä yön aikana, mitä voisimme tehdä, Lappi totesi.

Toyotan Elfyn Evans pitää hallussaan neljättä sijaa 4,6 sekunnin erolla tallikaveri Kalle Rovanperään, joka kärsi perjantaina rutkasti aura-auton roolistaan. Rovanperä jäi kärjestä 31,1 sekuntia. Kuudennella sijalla on Hyundain Thierry Neuville ennen Fordin Pierre-Louis Loubet´ia.

Ruotsin MM-rallissa ajetaan lauantaina yhteensä seitsemän erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on vielä kolme pikataivalta.

Katso alapuolelta Ruotsin MM-rallin perjantaiaamun erikoiskokeiden parhaat palat. Kisan tilanne ja aikataulu videon jälkeen.

Ruotsin MM-rallin tilanne EK8/18 jälkeen:

 1. Craig Breen      Hyundai 57.05,5
 2. Ott Tänak        Ford       +2,6
 3. Esapekka Lappi   Hyundai   +11,2
 4. Elfyn Evans      Toyota    +26,5
 5. Kalle Rovanperä  Toyota    +31,1
 6. Thierry Neuville Hyundai   +36,8
 7. P-L Loubet       Ford    +1.16,2
 8. Oliver Solberg   Skoda   +2.56,8
 9. Sami Pajari      Skoda   +3.09,8
10. Jari Huttunen    Skoda   +3.31,9
11. O.C. Veiby       VW      +3.33,8
12. Nikolai Grjazin  Skoda   +3.42,3
13. Lauri Joona      Skoda   +4.01,2
14. Georg Linnamäe   Hyundai +4.02,3
15. F. Zaldivar      Hyundai +4.24,6
16. Marco Bulacia    Skoda   +4.27,9
17. Bruno Bulacia    Skoda   +4.32,4
18. Teemu Suninen    Hyundai +4.54,3
19. Emil Lindholm    Skoda   +5.00,3
20. Lorenzo Bertelli Toyota  +5.09,7

Ruotsin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 9.2.

10.01 Testierikoiskoe: Håkmark (5,45 km)
20.05 EK1: Umeå Sprint 1 (5,16 km)

Perjantai 10.2.

09.30: EK2: Brattby 1 (10,76 km)
10.31 EK3: Sarsjöliden 1 (14,23 km)
12.03 EK4: Botsmark 1 (25,81 km)
14.43 Huoltotauko (30 min)
15.53 EK5: Brattby 2 (10,76 km)
16.54 EK6: Sarsjöliden 2 (14,23 km)
18.26 EK7: Botsmark 2 (25,81 km)
20.05 EK8: Umeå Sprint 2 (5,16 km)

Lauantai 11.2.

09.05 EK9: Norrby 1 (12,54 km)
09.56 EK10: Floda 1 (28,25 km)
11.41 EK11: Sävar 1 (17,28 km)
13.35 Huoltotauko (30 min)
15.05 EK12: Norrby 2 (12,54 km)
15.56 EK13: Floda 2 (28,25 km)
17.41 EK14: Sävar 2 (17,28 km)
19.05 EK15: Umeå 1 (10,08 km)

Sunnuntai 12.2.

08.05 EK16: Västervik 1 (26,48 km)
09.50 Huoltotauko (15 min)
11.05 EK17: Västervik 2 (26,48 km)
13.18 EK18: Umeå 2 (10,08 km) *Power Stage

Lue myös nämä

  • Uusimmat