Rovanperä oli heti hyvässä vauhdissa ja ajoi testipätkälle neljänneksi nopeimman ajan. Suomalaisen nopein lenkki pysäytti kellot aikaan 2.47,2. Ensimmäisellä vedolla suomalainen oli selvästi nopein, mutta iltapäivää kohti menteässä Esapekka Lappi kirjautti nopeimman ajan.
Lapin lisäksi Rovanperän edelle ehtivät vielä myös M-Sportin Fordin Adrien Fourmaux ja Hyundain Ott Tänak.
Hyundain Thierry Neuville jäi Rovanperästä selvästi aamun ensimmäisellä vedolla ja lopulta hän oli tuloksissa viides. Neuvillen hitauteen vaikutti paljon se, ettei belgialainen kuullut kartanlukijansa Martijn Wydaeghea.
Rovanperä ja Lappi osoittivat heti sen, miten iso merkitys lähtöpaikalla on. Rovanperä pääsi tielle seitsemäntenä ja se näkyi kellossa heti. Myös Lappi hyötyi selvästi lähtöpaikastaan. Hän lähti tielle heti Rovanperän perään kahdeksantena.
Rovanperä oli innoissaan paluusta Toyotan rallitykin rattiin.
– On kiva olla taas täällä. Tauko ei ollut niin pitkä, mutta normaalia enemmän oli jännitystä ilmassa. Toivottavasti myös sää olisi meidän puolellamme, kun kerrankin pääsemme lähtemään muiden perästä. Voimme nauttia ja saada hyvän tuloksen, Rovanperä sanoi.
Ruotsin MM-ralli alkaa torstai-iltana. Yleisöpätkä Uumajassa alkaa kello 20.05 Suomen aikaa.
Juttua korjattu 15.2. kello 12.07. Rovanperä ei ollut lopulta testierikoiskokeen nopein, vaan neljänneksi nopein. Nopein kuljettaja oli sen sijaan Esapekka Lappi. Myös tulokset korjattu.
Ruotsin MM-rallin testierikoiskokeen tulokset:
1. Esapekka Lappi Hyundai 2.45,9 2. Adrien Fourmaux Ford 2.46,5 3. Ott Tänak Hyundai 2.46,7 4. Kalle Rovanperä Toyota 2.47,2 5. Thierry Neuville Hyundai 2.48,8 6. Elfyn Evans Toyota 2.49,9 7. Takamoto Katsuta Toyota 2.50,5 8. Gregoire Munster Hyundai 2.52,1 9. Oliver Solberg Skoda 2.56,1 10. Georg Linnamäe Toyota 2.56,7 11. Lorenzo Bertelli Toyota 2.58,2 12. Mikko Heikkilä Toyota 2.59,3 13. Isak Reiersen Skoda 2.59,4 14. Emil Lindholm Hyundai 2.59,5 15. F. Zaldivar Skoda 2.59,8 16. Nikolai Grjazin Citroen 3.00,8 17. Roope Korhonen Toyota 3.01,3 18. Lauri Joona Skoda 3.01,4 19. Jan Solans Toyota 3.02,5 20. Sami Pajari Toyota 3.03,5
Ruotsin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 15.2. 10.01 Testierikoiskoe :Håkmark (5,42 km) 20.05 EK1: Umeå Sprint 1 (5,16 km) Perjantai 16.2. 09.58 EK2: #42 Brattby 1 (10,76 km) 10.52 EK3: Norrby 1 (12,36 km) 11.55 EK4: Floda 1 (28,25 km) 14.28 Huoltotauko (30 min) 15.36 EK5: #42 Brattby 2 (10,76 km) 16.30 EK6: Norrby 2 (12,36 km) 17.33 EK7: Floda 2 (28,25 km) 20.05 EK8: Umeå Sprint 2 (5,16 km) Lauantai 17.2. 08.45 EK9: Vännäs 1 (15,65 km) 09.35 EK10: Sarsjöliden 1 (14,23 km) 11.08 EK11: Bygdsiljum 1 (28,06 km) 14.00 Huoltotauko (30 min) 15.15 EK12: Vännäs 2 (15,65 km) 16.05 EK13: Sarsjöliden 2 (14,23 km) 17.38 EK14: Bygdsiljum 2 (28,06 km) 20.05 EK15: Umeå 1 (10,08 km) Sunnuntai 18.2. 08.27 EK16: Västervik 1 (25,50 km) 10.06 Huoltotauko (15 min) 11.03 EK17: Västervik 2 (25,50 km) 13.15 EK18: Umeå 2 (10,08 km) *Power Stage