Jere Kalliokoski. Kuva: Toni Ollikainen.

Jere Kalliokoski pahat mielessä EM-sarjaan – ”Koitetaan Barcelonassa vähän häjyillä”

Tykkää uutisesta

Euro RX-sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, kausi alkaa tulevana lauantaina Barcelonasta ja päättyy syyskuun puolessa välissä Latviaan. AL-Härmää edustava 20-vuotias Jere Kalliokoski allekirjoitti talvella sopimuksen uuden ranskalaisen G-Fors-tallin kanssa, ja puhkuu intoa kauden alla.

– Jo ensimmäisestä tapaamisesta ja testistä selvisi, että ollaan tekemisissä rautaisten ammattilaisten kanssa. Olin kolme kertaa Euroopassa ajamassa. Ensimmäiset maistiaiset autosta otin Mettetin radalla, sitten oltiin Loheacissa ja viimeiset vedot ennen kisoja ajettiin Faleyrasissa.

– Tämä viimeinen testi oli muuten tallikaveri Jean-Baptisten kotirata, lähes kirjaimellisesti, sillä matkaa kaverin olohuoneeseen oli radalta pari kilometriä. Kyllä mä silti päivän mittaan onnistuin laittamaan hänelle kampoihin, ja aika tasoihin mentiin, Kalliokoski selvittää.

Euro RX-sarjan Kalliokosken tallikaverina ajaa ranskalainen, kolminkertainen Andros Trophyn, eli Ranskan jääratasarjan mestari Jean-Baptiste Dubourg. Autona kaksikolla on Renault Clio R.S.

– On nopea kaveri. Hyvä kun on tallin sisällä sparraaja, jonka kanssa voidaan jakaa niksejä ja pystytään vertailemaan vauhtia. Mun pohjalaisella luonteella ei tietenkään sovi jäädä sisäisessä kisassa toiseksi, Kalliokoski nauraa.

– Autosta on sanottava kolmen päivän perusteella, että voimaa on ja tähän mennessä myös luotettavuutta. Jokaisella testikerralla ollaan tietenkin huomattu pieniä juttuja joihin on puututtu ja saatu autoa aina vain paremmaksi. Vähän enemmänkin olisi voinut testata etenkin kuivalla kelillä, mutta kilpuriin on ihan hyvä tatsi.

Kaudella 2016 rallicrossin SuperCar-luokan suomenmestariksi ajanut Kalliokoski ajoi EM-sarjaa viime kaudella, joten kokemusta on jo karttunut. Nyt tavoite on asetettu korkeammalle kuin debyyttikaudella, joka meni kovatasoisen sarjan tapoihin kantapään kautta tutustuessa.

– Viime kaudesta jäi taskuun kokemusta. Albatec Racing-tallin auton kanssa oli aika paljon ongelmia, tosin silloin kun se päätti pelata, niin vauhtikin oli ihan kohdallaan. Siitä motivoituneena ja oppineena en ole itselleni liian ankara, mutta asetan silti tavoitteen aika korkealle. Sarjassa on kova taso, mukana on myös MM-sarjaa ajaneita kuskeja, joten helpolla ei podiumille nousta. Ehjä kausi, koko ajan autoa kehittäen ja pisteissä viiden joukkoon, siinä on tavoiteeni, Kalliokoski päättää.

Rallicross EM-osakilpailut kaudella 2018:

14.04. Barcelona
12.05. Belgia
30.06. Ruotsi
01.09. Ranska
15.09. Latvia

Keskustele uutisesta:

Lue myös:

Jere Kalliokosken viikonloppu meni vihkoon – ”Sain taas ihmetellä autourheilun parhaita ... Jere Kalliokosken rallicrosskausi on edennyt vaihtelevasti. Uuden ranskalaisen G-Fors teamin auto on ollut nop...
Jere Kalliokoski metsästää nappisuoritusta Höljesin MM-rallicrossista EM-rallicrossin kauden kolmas osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Ruotsin Höljesissä yhdessä MM-rallicr...
Sami-Matti Trogen ajoi seitsemänneksi Hellissä Lohjalainen Sami-Matti Trogen ajoi uransa toisen RX2-luokan kilpailun, kun maailman rallicrosskerma oli kokoon...
Jesse Kallio järjesti Norjassa komeat suomalaisjuhlat Rallicrossin EM-sarjan osakilpailussa Norjassa päästiin sunnuntaina juhlimaan suomalaisvoittoa, kun Super1600-...
Rallicrossin EM-sarja jatkuu Belgiassa – Kalliokoski tavoittelee palkintosijaa Rallicrossin Euro RX-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Circuit Jules Tachenyn radall...
Kallio tavoittelee finaalipaikkaa EM-rallicrossissa Rallicrossin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan viikonloppuna Portugalin Montalegrassa. SET Promotion...
Jere Kalliokoski tuskaili lähtöjen kanssa – ”Niitä mennään tiimin kanssa treenaamaanR... Kauden ensimmäinen rallicrossin EM-osakilpailu ajettiin viikonloppuna Barcelonassa. G-Fors tiimissä kilpaileva...
Moottoririkko pilasi Jesse Kallion EM-avauksen – ”Pettymys päällimmäisenä fiiliksenäR... SET Promotion -tiimiä edustavan Jesse Kallion kauden avaus rallicrossin EM-sarjassa viime viikonloppuna Barcel...
Tykkäykset