Hyundain Thierry Neuville ei pysty jatkamaan Suomen MM-rallia sunnuntaina.
Neuville keskeytti kilpailun lauantain viimeisellä metsäerikoiskokeella. Hyundain keula otti osumaa rytkyyn, joka rikkoi jäähdyttimen ja aiheutti vesivuodon. Vauriot olivat lopulta sellaiset, että belgialaisen piti jättää päätöspäivä väliin.
– Meille tuli heti varoitus vedenpaineesta ja kolme mutkaa myöhemmin näin, että lämpötila nousi nousemistaan, Neuville kertasi.
– Yritimme ratkaista ongelman, mutta vuoto oli liian iso paikattavaksi ja meidän oli keskeytettävä.
Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo oli harmissaan Neuvillen keskeytyksestä.
– Hänen tilanteensa oli jotain sellaista, mitä tapahtuu kerran elämässä, Adamo totesi.
Neuvillen keskeytyksestä on apua Toyotan Kalle Rovanperälle MM-sarjan pronssimitalitaistossa. Myös Rovanperä keskeytti lauantaina, mutta hän pääsee jatkamaan kilpailua sunnuntaina.
Neuville starttasi Jyväskylään MM-sarjan kolmostilalta pisteen edellä Rovanperää. Parivaljakko jatkaa lähes tasatilanteessa myös Keski-Suomen sorakisan jälkeen.
Rovanperä kertoi sunnuntaiaamuna, ettei hänen autoaan saatu aivan täyteen iskuun ulosajon jälkeen tehdyssä huollossa. Rovanperä satutti myös hieman selkäänsä tilanteessa, joten hän tyytyy ajamaan rauhallisesti läpi sunnuntain neljä erikoiskoetta.
Näin ollen Rovanperä tuskin pystyy hyökkäämään lisäpisteiden kimppuun kilpailun päättävällä Power Stage -erikoiskokeella. Ruuhimäen pätkällä jaetaan pisteitä viidelle nopeimmalle kuljettajalle.
Rovanperän tehtävänä on varmistaa Toyotalle valmistajien merkkipisteitä, mikäli hänen tallitovereilleen Elfyn Evansille tai Sebastien Ogierille tulee eteen ongelmia sunnuntaina.
Katso alta kooste lauantai-iltapäivän erikoiskokeiden tapahtumista.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389226″ ap mute]