Toyotan WRC-talli urakoi tänä vuonna Rally2-autonsa kehitystyön parinsa, jotta kilpuri on valmis markkinoille ensi vuodeksi. Osana testityötä japanilainen konkarikuljettaja Norihiko Katsuta – Toyotan WRC-talliin kuuluvan Takamoto Katsutan isä – ajaa Toyota GR Yaris Rally2 -autolla Japanin rallisarjan osakilpailuissa tänä vuonna.
Toyotan Rally2-uutuus oli mukana viime viikonlopun Shinshiro-rallissa, jonka voittoon ajoi Kovalainen vanhemmalla Skoda Fabia R5 -kilpurilla. Katsuta oli viidellä erikoiskokeella kakkonen Kovalaisen perässä, mutta japanilaisen kisa päättyi lopulta viimeisellä erikoiskokeella keskeytykseen nelostilalta.
Toyotan Rally2-kilpuri teki vaikutuksen Kovalaiseen.
– Seuraavassa kisassa taistosta tulee varmasti tiukempi. Yaris Rally2 -auto näyttää aika vahvalta Katsuta-sanin käsissä, Kovalainen kertoo Aicello-tallinsa julkaisemalla YouTube-videolla.
– He liittyvät jossain vaiheessa mukaan mestaruussarjaan ja ovat varmasti nopeita. Meidän on siis paiskittava töitä, Kovalainen jatkaa.
Viime vuonna Japanin rallimestaruuden voittanut Kovalainen kilpailee tänä vuonna sekä Japanissa että kotimaisessa SM-sarjassa. Kovalaisen kausi Japanissa käynnistyi Shinshiro-rallista.
– Voin olla tyytyväinen siihen, missä pisteessä olemme tällä hetkellä. Autossamme on hyvät säädöt, ja lisäksi meillä on hyvät nuotit ja renkaat. Voimme siis jatkaa hyvistä asetelmista eteenpäin.
Japanin rallisarjan seuraava osakilpailu ajetaan huhtikuun puolivälissä Karatsun kaupungin ympäristössä. Kovalainen pääsee jo sitä ennen vauhtiin kansainvälisessä Extreme E -sarjassa, jonka avauskisa on ohjelmassa tulevana viikonloppuna Saudi-Arabiassa.
Katso alta kooste viime syksyn Japanin MM-rallin WRC2-luokan kilpailusta, jossa Kovalainen ajoi neljänneksi.