Quantcast

Heikki Kovalainen palasi voittokantaan rallissa – ”Löysimme hyvin rajamme”

Heikki Kovalainen pääsi juhlimaan voittoa Japanin rallisarjan osakilpailussa viikonloppuna.
Heikki Kovalainen
Heikki Kovalainen. Kuva: Rally Team Aicello
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kovalainen oli voittanut kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua nousevan auringon maassa, mutta edellinen kisa päättyi häneltä keskeytykseen. Viikonlopun Tango-rallissa entinen F1-tähti palasi näytöstyyliin voittokantaan.

Asvalttikisassa ajettiin 12 erikoiskoetta, joilla Kovalainen kirjautti 11 pohja-aikaa. Skoda Fabia R5 -autolla kilpailevat Kovalainen ja kartanlukija Sae Kitagawa voittivat rallin lopulta 45,1 sekunnin marginaalilla Osamu Fukunagaan.

– Tallillemme oli tärkeää, että pääsimme maaliin edellisen kisan tyhmän virheen vuoksi. Voitto on hyvä bonus, joten voin olla tyytyväinen, Kovalainen summasi.

Kovalainen selvitti asvalttipätkät virheettömästi.

– Kaikki toimi hyvin. Auton säädöt ja nuotit olivat kohdillaan. Myös ajamiseni oli hyvin kontrollissa, enkä puskenut liikaa. Löysimme hyvin rajamme, sanoi Kovalainen, jonka suunnitelmissa on ajaa uransa ensimmäinen MM-ralli syksyllä Japanissa.

https://twitter.com/H_Kovalainen/status/1528329032684675073?s=20&t=0N85CDg5TGxSLheGsvytZQ

Japanin rallisarjan seuraava osakilpailu ajetaan kesäkuun toisena viikonloppuna.

– Keskitymme jo seuraavaan ralliin. Tiedossa on hankala kisa, joten meidän pitää valmistautua hyvin, Kovalainen painotti.

Lue myös nämä

  • Uusimmat