Esapekka Lapille uusi pettymys – ”Voi katsoa peiliin, kuinka tyhmä voikaan olla”

Esapekka Lappi. Kuva: Toni Heinonen

Esapekka Lappi möhli kisansa Portugalin MM-rallin päätöspäivänä sunnuntaina. Suomalaiskuskin tulokseksi jäi keskeytys.

Citroen-kuljettaja Lappi lähti päätöspäivään parhaana suomalaisena viidennellä sijalla. Mutta heti aamun ensimmäisellä erikoiskokeella kolisi, kun C3 WRC -auto kierähti hitaasta vauhdista pari kertaa katon kautta tiellä.

Lappi pääsi jatkamaan matkaa ja pysyi yhä viidennellä sijalla.

– Neulansilmämutkassa oli iso leikkaus, mistä ajetaan. Keula jäi jumiin ojaan, auto alkoi spinnata ja kieri sitten alamäkeä alas, Lappi kertasi.

Seuraavalla pikataipaleella kolahti uudestaan, tällä kertaa auton takakulmaan. Lappi pääsi pätkän loppuun, mutta matka päättyi siirtymälle.

– Fafessa tulin liian kovaa hypyn yli, ja takakulma osui ulkopenkkaan. Rengas lähti vanteelta, eikä siinä vielä mitään, sillä juuri ennen pätkän maalia hajosi ripustus, Lappi totesi.

– Ensimmäinen tilanne oli ihan oma moka. Toisessa tulin liian kovaa mutkaan, siinä oli varmaankin yliyrittämistä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Esapekka Lappi
Lapin kolhiintunut auto työnnettiin pilttuuseen, kun se oli saatu takaisin huoltoalueelle. Kuva: Toni Heinonen

Lapin ja kartanlukija Janne Fermin kauden avauspuoliskossa ei ole juurikaan ollut hurraamista. Ruotsin rallissa tuli kakkossija, mutta muuten tulokset ovat olleet enemmän tai vähemmän alavireisiä. Kauteen on mahtunut myös Lapin uran rajuin ulosajo, joka sattui Argentiinan rallissa.

Portugalissa Lappi näytti merkkejä piristymisestä, mutta lopulta kisasta jäi käteen vain uusi pettymys.

– Tämä on niin tyhmää minulta. Minulla ei ollut mitään voitettavaa, pelkästään hävittävää. Tuollaisia virheitä ei saisi tapahtua, Lappi manasi.

– Ihan voi katsoa peiliin, kuinka tyhmä voikaan olla. Tallikaan ei varmasti ota tätä hyvällä. Kaikki ovat pettyneitä, se on selvä asia.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja