EK6: Latvalan tuska jatkuu – kaatoi autonsa ja pilasi kisansa

Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Toyotan Jari-Matti Latvalan tuskainen kausi sai jatkoa Sardinian MM-rallin kuudennella erikoiskokeella.  Latvala ajoit ulos ja Yaris WRC kaatui kyljelleen. 

– Käytin niin paljon voimia, että sain auton takaisin tielle. Siellä ei ollut ketään auttamassa. Leikkasin vähän liikaa mutkasta ja kaadoin auton, uupunut Latvala sanoi pätkän maalissa.

Hyundain Andreas Mikkelsen ohitti Latvalan ulosajokohdassa ja hetkeä myöhemmin tuurilainen joutui pysähtymään, jotta Citroenin Esapekka Lappi pääsisi ohi. Lopulta Latvala linkutti ek:n maaliin, mutta ero kärkeen muodostui hurjaksi.

– Jari-Matti pysähtyi hienosti tien varteen. Se ei ollut syy aikaan. Minulla ei ole selitystä, liki 25 sekuntia Teemu Sunisen pohjille pätkällä hävinnyt Lappi sanoi WRC All Liven lähetyksessä.

Latvala johti kisaa vielä perjantain päivähuollossa, mutta iltapäivän ensimmäinen erikoiskoe pilasi kilpailun. Kaadon myötä eroa kärkeen muodostui kahdeksan ja puoli minuuttia.

Katso alta video Sardinian MM-rallin perjantai-iltapäivän tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Toyotan virolaistähti Ott Tänak ja Hyundain Dani Sordo nousivat rallin johtoon tasa-ajalla, mutta Fordin  Suninen vaanii vain 0,8 sekunnin päässä. Suninen ajoi kuudennelle erikoiskokeelle kovan pohja-ajan. Neljäntenä on Sunisen tallikaveri Elfyn Evans ja viidentenä Hyundain Andreas Mikkelsen.

Hyundain Thierry Neuville ajoi ulos aivan pätkän lopussa, mutta pystyi jatkamaan matkaa nopeasti. Aikaa kuitenkin tuhlaantui noin 15 sekuntia. Ulosajon syynä oli kartanlukija Nicolas Gilsoulin väärä nuotti. Neuville kuitenkin joutunee erikoiskokeiden jälkeen paikkailemaan jäähdytintään, joka näytti tv-kuvien perusteella vuotavan. Neuville on rallissa seitsemäntenä.

Skoda Kalle Rovanperä sai autonsa kuntoon päivähuollossa ja tykitti ylivoimaiset pohjat luokassaan. Rovanperä on kokonaiskisassa myös komeasti kymmenentenä.

Perjantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Sardinian MM-rallin tilanne EK6/19 jälkeen:
 1. Ott Tänak          Toyota  1.08.10,4
 1. Dani Sordo         Hyundai    +0,0
 3. Teemu Suninen      Ford       +0,8 
 4. Elfyn Evans        Ford       +5,2
 5. Andreas Mikkelsen  Hyundai   +16,0
 6. Kris Meeke         Toyota    +17,5
 7. Thierry Neuville   Hyundai   +25,4  
 8. Esapekka Lappi     Citroen +1.01,0 
 9. Juho Hänninen      Toyota  +1.21,2
10. Kalle Rovanperä    Skoda   +2.14,1
xx. Jari-Matti Latvala Toyota  +8.25,0
Sardinian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 13.6.

18.00 EK1: Ittiri Arena Show (2,00 km)

Perjantai 14.6.

9.03 EK2: Tula 1 (22,25 km)
10.20 EK3: Castelsardo 1 (14,72 km)
11.09 EK4: Tergu - Osilo 1 (14,14 km)
12.18 EK5: Monte Baranta 1 (10,99 km)
13.14 Huoltotauko (40 min)
15.42 EK6: Tula 2 (22,25 km)
16.59 EK7: Castelsardo 2 (14,72 km)
17.48 EK8: Tergu - Osilo 2 (14,14 km)
18.57 EK9: Monte Baranta 2 (10,99 km)

Lauantai 15.6.

9.08 EK10: Coiluna - Loelle 1 (14,97 km)
10.11 EK11: Monti di Alà 1 (28,21 km)
11.03 EK12: Monte Lerno 1 (28,03 km)
13.55 Huoltotauko (40 min)
17.08 EK13: Coiluna - Loelle 2 (14,97 km)
18.11 EK14: Monti di Alà 2 (28,21 km)
19.03 EK15: Monte Lerno 2 (28,03 km)

Sunnuntai 16.6.

9.15 EK16: Cala Flumini 1 (14,06 km)
10.08 EK17: Sassari - Argentiera 1 (6,89 km)
12.15 EK18: Cala Flumini 2 (14,06 km)
13.18 EK19: Sassari - Argentiera 2 (6,89 km) *Power Stage
Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö