Korhonen on ajanut kaikille viidelle erikoiskokeelle pohja-ajan. Ansion pikataipaleella keskisuomalaiskuski oli selvästi muita nopeampi, sillä kakkosajan kirjauttanut Niclas Grönholm hävisi 8,9 sekuntia. Kokonaistilanteessa Korhonen on nykäissyt 19,6 sekunnin johtoaseman ennen Grönholmia.
– Ei siinä isoja eroja ole. Huollon jälkeen on ollut aika vaikea olosuhde. Siviiliautot ovat menneet edessä ja siinä on yksi puhdas ura, mutta sitten on lunta tuiskuttanut paljon. Pitää vain pysytellä urassa. Ei voi käyttää koko tietä, Korhonen kommentoi Moottoriurheilu.tv:n Youtube-lähetyksessä.
– En yhtään ihmettele. Varmasti Roopella on reservissä. Nuotti on taas ollut vähän mitä sattuu tauon jälkeen. Tietä pitkin on kuitenkin tultu, Grönholm puolestaan kertoi.
Kisan kolmannella tilalla jatkaa Benjamin Korhola, joka debytoi SM1-luokassa Hyundain ratissa Riihimäellä. Ansion vajaan 15 kilometrin mittaisella pätkällä Korhola hävisi Korhoselle 10,3 sekuntia. Kokonaistilanteessa ero on jo 33,6 sekuntia.
– Ei ollut mitään tilanteita. Mielestäni tulin samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta Roope taisi vetää kovempaa. Auto on nopea. Koetetaan vain pysyä perässä. Vielä on paljon tekemistä, eikä tasaista rytmiä ole löytynyt, Korhola totesi.
Neljäntenä kisassa on Anssi Rytkönen ennen Mikko Eskelistä. SM2-luokan kärkeen ja yleiskilpailun kuudennelle sijalle nousi Toni Herranen. Henri Hokkala on Herrasta perässä vain 3,9 sekuntia.. Taistelu luokkavoitosta on tuimaa, sillä Jesse Kallio on puolestaan Hokkalaa perässä vain 2,5 sekunnin erolla.
– Aika tiukkaa taistoa on. Tarkkana saa olla. Pojat levittelevät penkkoja edellä, niin ei oikein meinaa pyörä purra. Hankalia tilanteita on ollut, Hokkala jutteli.
– Ainakin tuntui jo rallilta. Kellohan aina todellisuuden kertoo. Positiivista on, että olimme Henkkaa nopeampia. Se tuo lisää motivaatiota. Jatketaan samalla tavalla ilman virheitä, Kallio puolestaan summasi.
Herranen raportoi nostaneensa yritystä.
– Ihan ok tuli. Vähän yritin nostaa yrkkää, mutta muutamissa kohdissa meni jo ylikin. Ei tilanteita sinänsä ollut, mutta vähän hakemista, Herranen totesi.
SM5-luokan piikkipaikalla on Nico Valkonen, mutta Pekka Keski-Korsu vaanii vain 1,3 sekunnin päässä.
– Vielä tässä opetellaan. Hankalaa on vielä. En osaa oikein mennä mutkiin niin kuin pitäisi. Varmaan pitäisi rauhoittaa ajamista, Valkonen raportoi.
Riihimäen SM-rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta
Riihimäen SM-rallin tilanne EK5/9 jälkeen:
1. Roope Korhonen Skoda 28.21,1 2. Niclas Grönholm Skoda +19,6 3. Benjamin Korhola Hyundai +33,6 4. Anssi Rytkönen Skoda +1.05,7 5. Mikko Eskelinen Skoda +1.43,2 6. Toni Herranen Ford +1.50,4 7. Henri Hokkala Fors +1.54,3 8. Jesse Kallio Ford +1.56,8 9. Jooa Iivari Renault +2.14,1 10. Tommi Jylhä Skoda +2.17,0 11. Nico Valkonen VW +2.10,3 12. P. Keski-Korsu Ford +2.11,6 13. Ville Ruokanen Ford +2.27,0 14. Arttu Lähdeniemi Mitsu +2.44,0 15. Eamonn Kelly Ford +2.55,5 16. Arto Juolahti Mitsu +3.08,7