Rallia johtava Ogier ja kakkosena ajava Rovanperä olivat molemmat kärkivauhdissa Oserianin erikoiskokeen ensimmäisellä väliaikapisteellä. Mutta sitten molempien Toyota-tähtien vauhti hyytyi suhteessa muihin kuljettajiin.
Rovanperä jäi lopulta 11,1 sekuntia tallitoverinsa Takamoto Katsutan pohja-ajasta. Ogier oli pahimmillaan kymmenen sekuntia Rovanperää jäljessä, mutta pystyi lopussa supistamaan suomalaisen etumatkan 3,8 sekuntiin.
Tämä tarkoittaa sitä, että Ogier jatkaa yhä ykköspaikalla, mutta Rovanperä nousi 9,2 sekunnin päähän ranskalaisesta kokonaistilanteessa.
Erikoiskokeen maalissa paljastui, että molempien autojen lämmöt olivat nousseet pikataipaleella. Lisäksi Rovanperältä oli hajonnut vasen eturengas.
– En tiennytkään rengasrikosta. Oli tosi vaikeaa, kunnon Safaria. Yritin vain tulla läpi ja nyt olemme aivan hiekan peitossa. Katsotaan, mitä voimme tehdä Power Stagella, Rovanperä sanoi.
– Pätkä oli tosi huonossa kunnossa, ja nyt lämmöt ovat ylhäällä. Pitää mennä, hallitseva maailmanmestari lisäsi.
Ogier ei pysähtynyt edes antamaan kommentteja erikoiskokeen maalissa vaan jatkoi nopeasti matkaa ja selvittämään ongelmaansa.
Toyota on yhä kiinni neloisvoitossa ennen viimeistä erikoiskoetta, sillä Elfyn Evans ajaa kolmantena ja Katsuta neljätenä. Hyundain Dani Sordo jatkaa viidennellä tilalla ennen M-Sport Fordin Ott Tänakia.
Hyundain Esapekka Lappi on körötellyt läpi päivän erikoiskokeet ja säästellyt paukkujaan Power Stage -pätkälle, jolta hän yrittää saada muutaman lisäpisteen.
– Sen pitäisi olla mahdollista. Mutta ei ole helppoa lähteä vetämään täysillä, sillä en ole ajanut siellä vielä kunnon rallivauhtia. Ja katsotaan, kestääkö auto, kun vedän sillä täysillä, kardaaniakseliongelmista kisan aikana kärsinyt Lappi jutteli.
– Katsotaan, päästäänkö viimeinen pätkä läpi. Kyllä mä painan kaasun pohjaan, jos tämä vain toimii.
Kenian MM-rallin päättävä Power Stage -erikoiskoe käynnistyy kello 14.15 Suomen aikaa.
Katso alta kooste sunnuntaiaamun tapahtumista Safari-rallissa. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alapuolella.
Kenian MM-rallin tilanne EK18/19 jälkeen:
1. Sebastien Ogier Toyota 3.25.04,2 2. Kalle Rovanperä Toyota +9,2 3. Elfyn Evans Toyota +2.55,7 4. Takamoto Katsuta Toyota +3.17,7 5. Dani Sordo Hyundai +4.58,8 6. Ott Tänak Ford +9.17,7 7. P-L Loubet Ford +15.56,9 8. Thierry Neuville Hyundai +24.51,3 9. K. Kajetanowicz Skoda +25.57,1 10. Oliver Solberg Skoda +26.35,8
Kenian MM-rallin aikataulu:
Keskiviikko 21.6. 10.16 Testierikoiskoe: Loldia (5,40 km) Torstai 22.6. 14.05 EK1: Kasarani (4,84 km) Perjantai 23.6. 08.00 EK2: Loldia 1 (19,17 km) 09.18 EK3: Geothermal 1 (13,12 km) 10.11 EK4: Kedong 1 (30,62 km) 11.44 Huoltotauko (40 min) 13.09 EK5: Loldia 2 (19,17 km) 14.27 EK6: Geothermal 2 (13,12 km) 15.20 EK7: Kedong 2 (30,62 km) Lauantai 24.6. 08.01 EK8: Soysambu 1 (29,32 km) 09.05 EK9: Elmenteita 1 (15,08 km) 10.03 EK10: Sleeping Warrior 1 (31,04 km) 11.55 Huoltotauko (40 min) 14.01 EK11: Soysambu 2 (29,32 km) 15.05 EK12: Elmenteita 2 (15,08 km) 16.03 EK13: Sleeping Warrior 2 (31,04 km) Sunnuntai 25.6. 06.55 EK14: Malewa 1 (8,33 km) 07.51 EK15: Oserian 1 (18,33 km) 09.05 EK16: Hell's Gate 1 (10,53 km) 10.22 Huoltotauko (15 min) 11.19 EK17: Malewa 2 (8,33 km) 12.15 EK18: Oserian 2 (18,33 km) 14.15 EK19: Hell's Gate 2 (10,53 km) *Power Stage