WRC-tallipomo yrittää valaa uskoa: ”Emme ole miljoonan kilometrin päässä muista”

Brittiläinen M-Sport Ford ei saanut toivomaansa nostetta vaikealle jaksolle rallin MM-sarjassa Keniassa viime viikonloppuna.
Richard Millener
Richard Millener. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Positiivista oli, että yksityistalli sai tällä kertaa molemmat täyden kauden kuskinsa maaliin saakka. Virolaistähti Ott Tänak oli kisan kuudes ja Pierre-Louis Loubet seitsemäs.

Erot kärkeen olivat monenlaisten ongelmien takia kuitenkin hurjia, sillä Tänak hävisi kisan voittaneelle Toyotan Sebastien Ogierille yli yhdeksän ja Loubet yli 16 minuuttia.

– Kenia oli jälleen upea ja hullu! Tapasimme upeita ihmisiä ja faneja. Tietenkin kisa oli meidän kannaltamme aika rankka. Ikävä kyllä taistelu palkintosijoista oli ohi jo perjantain jälkeen molempien kuskiemme osalta, tallipomo Richard Millener totesi.

– Saimme kuitenkin isot pisteet Powerilta ja Ott oli tuloksissa kuudes. Se kertoo, että emme ole miljoonan kilometrin päässä muista. Ottin vauhti Powerilla näytti, että autossamme riittää edelleen suorituskykyä.

Rallin MM-sarja jatkuu 20.-23. heinäkuuta Tänakin kotiteillä Virossa. Vaikka kuljettaja ei itse ollutkaan erityisen luottavainen menestysmahdollisuuksiensa suhteen nopeassa rallissa, toivoo Millener käännettä parempaan.

– Nyt vaihdamme kauden kovimmasta rallista yhteen kauden jouheimmista ja nopeimmista kisoista. Se on myös Ottin kotikisa. Nyt kelkomme autot takaisin Afrikasta, laitamme ne valmiiksi ja olemme valmiita parin viikon päästä, Millener sanoi.

– Viikonloppu oli raskas, mutta meillä riittää yhä motivaatiota saavuttaa hyviä tuloksia ja pitää mestaruustaistelu (Tänakin) raiteillaan.

Kenian rallin jälkeen Tänak on MM-pisteissä neljäntenä. Eroa sarjaa johtavaan Toyotan Kalle Rovanperään on 42 pistettä.

Katso alapuolelta Kenian MM-rallin huippuhetket.

Lue myös nämä