Yhdysvalloista jälleen suru-uutinen: rallikuljettaja kuoli ulosajossa

Synkkä rallivuosi sai viikonloppuna jatkoa Yhdysvalloissa.
Kuvituskuva
Kuvituskuva. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Amerikan ralliliitto ARA kertoi sunnuntaina, että yhdysvaltalainen Neil Thomas Carlinschauer, 32, menetti henkensä ulosajossa Nemadji Forest -rallissa Minnesotan osavaltiossa.

Carlinschauer ajoi traagisesti ulos kilpailun toisella erikoiskokeella. Kartanlukija Tim Kohlmann kuljetettiin sairaalahoitoon, mutta tietojen mukaan hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.

Minnesotasta kotoisin ollut Carlinschauer oli vielä aloittelija rallin parissa. Carlinschauer ja Kohlmann kilpailivat ensimmäistä kertaa Ford Mustangillaan elokuussa Ojibwe Forests -rallissa. Lokakuussa he kokivat keskeytyksen Lake Superior -rallissa.

– Tapasin Neilin ensimmäistä kertaa aiemmin tänä vuonna. Vaikka hän oli tulokas tässä lajissa, hänen innostuksensa oli tarttuvaa.

– Olen murtunut koko ralliyhteisön puolesta ja lähetämme syvimmät osanottomme hänen perheelleen ja ystävilleen, ARA-rallisarjan johtaja Preston Osborn kertoi.

Yhdysvaltain ralliyhteisö on kohdannut jo useamman suru-uutisen tänä vuonna. Ken Block menetti henkensä moottorikelkkaonnettomuudessa vuoden alussa.

Kartanlukija Erin Kelly kuoli puolestaan kilpailuonnettomuudessa New England Forest -rallissa heinäkuussa. Marraskuussa slovakialaiskuljettaja Kubo Kordisch sai surmansa onnettomuuden kansallisessa kisassa Missourissa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat