Emil Lindholm oli nopein suomalaiskuski lauantaina päättyneessä Lahden SM-rallissa. Eroa kilpailun voittaneeseen virolaiskuski Egon Kauriin kertyi 19,6 sekuntia.
Kakkossija riitti pitämään TGS-tiimin Skodalla ajavan kuljettajan SM-pistetaulukon toisella tilalla, kun ajamatta on enää kauden päätösosakilpailu Kokkolassa. Lindholm nautiskeli kaksipäiväisen rallin reitistä täysin siemauksin.
– Hyvä fiilis jäi tästä. Viimeinenkin erikoiskoe tuli vielä hienosti, vaikka irtosoraa oli paljon tien pinnassa. Uran sivussa pitoa ei ollut yhtään. Aika mielenkiintoinen tilanne on nyt. En uskonut vielä talvikauden jälkeen, että voimme taistella mestaruudesta, Lindholm hymyili.
Kovin isolla marginaalilla Lindholmin kakkossija ei kuitenkaan tullut, sillä tiimikaveri Mikko Heikkilä jäi vain 0,6 sekuntia kakkossijasta.
– Vauhti löytyi hieman myöhään. Emme pystyneet vastaamaan kärjen vauhtiin, vaikka olikin kiva ajaa. Jotain täytyy nyt keksiä ennen viimeistä rallia, sillä kyllä mestaruudesta olisi kiva ajaa.
– Pienestä näytti jäävän kiinni Emilin (Lindholm) kanssa. Tulin sen minkä pääsin, oltiin ajoittain ehkä jopa yliyrityksen puolella. Harmi, että vauhti rupesi löytymään vasta iltapäivän lenkillä. Kaur ajoi kovaa tänään, hattu pois hänelle. Toki saatiin hyvät pisteet täältä eikä tarvitse ensimmäisenä autona lähteä Kokkolaan, Heikkilä jatkoi.
SM1-pistetaulukon kärkipaikalla Lahden seudulla ajettuun ralliin startannut Teemu Asunmaa ennätti vasta viidenneksi.
– Tämä oli kauden vaikein ralli, ei ollut meidän viikonloppumme. Ajo tökki ja oli hankala ajaa. Mestaruus ei enää ole omissa käsissämme, eli vaatii muilta epäonnea. Sitä kuitenkin edelleen jahtaamme, vahvisti SM1 –luokan hallitseva mestari.
-Aika huono fiilis jäi kisasta, mutta tällaista se välillä on. Aura-auton rooli varmasti merkitsi ajassa paljon, mutta sitähän ei kukaan pysty tarkasti määrittämään, kuinka paljon se haittasi.
Neljäs kisassa oli paluun SM-sarjaan tehnyt Eerik Pietarinen. Konkari Juha Salo ennätti kuudenneksi ennen Toyota Yaris N5:lla ajanutta Esapekka Lappia, joka voitti SM2-luokan ylivoimaisesti.
Lahden SM-rallin lopputulokset:
1. Egon Kaur VW 53.40,8 2. Emil Lindholm Skoda +19,6 3. Mikko Heikkilä Skoda +20,2 4. Eerik Pietarinen VW +38,6 5. Teemu Asunmaa Skoda +44,8 6. Juha Salo Skoda +53,1 7. Esapekka Lappi Toyota +1.21,9 8. Aleksi Röyhkiö Skoda +1.48,9 9. Kalle Markkanen Skoda +2.04,3 10. Riku Tahko Hyundai +2.40,6
Pistetilanne SM1 –luokka:
1. Mikko Heikkilä 86 2. Emil Lindholm 85 3. Teemu Asunmaa 79 4. Juha Salo 63 5. Aleksi Röyhkiö 43 6. Riku Tahko 42 Lähde: Skoda Suomen tiedote