Suomalaiskuski ajoi rallissa toisena 14 erikoiskokeen jälkeen, mutta pieni virhe päätti kisan toiseksi viimeisellä pikataipaleella. Suninen saa uuden mahdollisuuden Hyundain WRC-tallin Rally1-hybridiauton ratissa lokakuun lopussa ajettavassa uudessa Keski-Euroopan MM-rallissa.
Suninen pääsi testaamaan kilpailua varten keskiviikkona. Videon perusteella Hyundain suomalaiskuski ajoi omat testinsä kuivissa olosuhteissa, mutta parin viikon päästä itse kilpailussa tilanne voi olla toinen.
Jos upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa videon täältä.
Suninen on saanut Tshekissä, Saksassa ja Itävallassa ajettavaan Keski-Euroopan ralliin täydellisen valmistautumisen. Testien lisäksi suomalainen sai ajaa valmistavan kisan Itävallassa syyskuussa.
Kilpailu sujui Suniselta virheettömästi. Jokelalainen kävi voittamassa Bucklige Welt -rallin, mutta tuolloin tärkeintä oli testikilometrien kerääminen asvaltilla – ja ennen kaikkea kilpailuolosuhteissa.
Lue myös: Teemu Suninen koki jotain uutta – ”Se oli todella vaikuttavaa”
Keski-Euroopan MM-ralli ajetaan 26.-29. lokakuuta. Suninen on ajanut tänä vuonna yhteensä kolme kisaa ykkösluokan autolla. Virossa heinäkuussa mies oli viides ja pari viikkoa myöhemmin Jyväskylässä neljäs. Chilessä homma päättyi siis palkintosijataistelusta ulosajoon.
Katso alapuolelta Chilen MM-rallin parhaat palat.