Suninen on perjantain ajopäivän jälkeen Viron rallissa viidennellä sijalla. Eroa kisaa johtavaan Toyotan Kalle Rovanperään on reilut puoli minuuttia.
– Fiilis on ollut uskomaton. On ollut nautinto ajaa ja oppia autosta koko ajan lisää. Mielestäni meillä on ollut hyvä vauhti ja olen nauttinut ihan jokaisesta pätkästä, Suninen kertoi.
– Huomenna tavoite on ottaa pieniä askeleita eteenpäin vauhdin suhteen. Haluan kuitenkin vältellä virheitä ja isoja riskejä, joten tehtävää on.
Suninen yrittää pitää maltin mielessä, vaikka varmasti halu olisi haastaa kärkikuskit.
– Varmasti odotukset nousevat kaikilla tämän päivän jälkeen. Toki itselläkin on siinä mielessä helpompi, että on vähän tietoa, miten auto käyttäytyy missäkin tilanteessa, Suninen totesi.
– Me teemme juuri sitä, mitä tiimi pyytää. Kolmoskuskina on tärkeää tuoda auto maaliin ja ottaa oppia koko ajan.
Suninen myönsi, että pienellä kokemuksella myös auton säädöissä on vielä petrattavaa.
– Muutamia oppimiskohtia siellä toki on ollut. Uusi auto ja olosuhteet, niin parannettavaa riittää. Toki pitää muistaa, että kaverit ovat ajaneet näillä autoilla jo aika paljon enemmän, Suninen myönsi.
– Kakkoskierroksen olosuhteisiin on vielä tekemistä. Aika rajussa kunnossa olivat pätkät ja isoja reikiä oli tiessä. Ei ole helppoa ajaa turvallisesti. Ihan hyvää vauhtia silti on pidetty ja tiedetään, mistä ne sekunnit kärkeen tulevat.
Lue myös: Esapekka Lapilta tyly kuitti Toyotalle
Lue myös: Kalle Rovanperä kohtasi hurjia yllätyksiä – ”Pitää mennä ihan älytöntä kyytiä”
Katso alapuolelta Viron MM-rallin perjantain iltapäivän erikoiskokeiden parhaat palat.