Chilen MM-rallin kahdeksannella erikoiskokeella, reilut 23 kilometriä pitkällä Maria Las Crucesin pätkällä nähtiin hurjaa draamaa,
Chilen MM-rallin toinen ajopäivä alkoi kirjaimellisesti rytinällä. Toyotan Kris Meeke kaatoi autonsa lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella.
Toyotan Jari-Matti Latvala lähtee kolmannelta sijalta lauantain erikoiskokeille Chilen MM-rallissa. Latvala on vajaan puolen minuutin
Toyotan Jari-Matti Latvala oli huikeassa vauhdissa Chilen MM-rallin viidennellä erikoiskokeella, mutta teki virheen aivan pätkän
Toyotan Ott Tänak oli murskaava Chilen MM-rallin neljännellä erikoiskokeella, yli 30 kilometriä pitkällä El Puman
Toyotan Jari-Matti Latvala oli hyvässä vauhdissa Chilen MM-rallin kolmannella erikoiskokeella, reilun 22 kilometrin mittaisella Espigadon
Chilen MM-rallin toinen erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään hetkeksi, mutta miltei kaikki WRC-kuskit pääsivät lopulta ajamaan rallin
Toyotan Jari-Matti Latvala löysi hyvän ajovireen Chilen MM-rallin testierikoiskokeella torstaina. Latvala ajoi kolmanneksi nopeimman ajan
Chile isännöi ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan osakilpailua tulevana viikonloppuna. WRC-tähdet ovat kovan haasteen edessä tehdessään
Rallin MM-sarjassa ajetaan kaksi osakilpailua peräkkäin Etelä-Amerikassa. Viime viikolla kurvailtiin Argentiinassa ja ensi viikolla on