Sebastien Ogier jatkaa rallin MM-sarjassa kaudella 2018, uutisoi France Televisions. Ranskan valtion omistaman tv-yhtiön mukaan
Sebastien Ogier pitää yhä rallifaneja jännityksessä. Rallin viisinkertainen maailmanmestari ei ole vieläkään kertonut, mitkä ovat
Sebastien Ogier pysyy vaitonaisena tulevaisuutensa suhteen. Varmaa on kuitenkin se, että kauden viimeinen MM-ralli ajetaan
Fordeilla ajava M-Sportin rallitalli saavutti unelmansa edellisessä MM-osakilpailussa Walesissa. M-Sport varmisti sekä kuljettajien että kartturien
Rallin MM-sarjan tämän kauden valmistajien mestaruuden varmistanut M-Sport-talli saattaa saada takaisin Fordin tehdastuen, kertoo ranskalainen
Walesin MM-rallissa uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton ottanut Elfyn Evans toivoo, että Sebastien Ogier jatkaa M-Sport-tallissa ensi
Viidennen peräkkäisen rallin maailmanmestaruutensa Walesissa varmistanut Sebastien Ogier paljastaa lähiaikoina, mitä hän aikoo tehdä ensi
Teemu Suniselle kaavaillaan ohjelmaa WRC-autolla ensi kauden rallin MM-sarjassa. Suninen ajoi tänä vuonna kaksi MM-rallia
Sebastien Ogierilla on ollut tänä vuonna erilainen mestaruusresepti kuin neljällä edellisellä kaudella. Fordin rattiin täksi
Sebastien Ogier valloitti rallin MM-tittelin viidennen kerran peräkkäin Walesissa sunnuntaina. Ogier on nyt voittanut mestaruuden