Sebastien Ogier on tätä nykyä ralliautoilun elävä legenda.
Ranskalainen Yohan Rossel on ajanut hyvän kauden WRC2-luokassa tällä kaudella.
Rallin MM-sarjan säännöt ovat muuttumassa isosti tuleviksi vuosiksi.
Suomalaiskuljettajat muistelivat uransa pahimpia hetkiä rallin MM-sarjan Youtube-kanavalla julkaistulla videolla.
Citroenin Kris Meeke keräsi hyvän pistepotin kauden avanneesta Monte Carlon MM-rallista, mutta pohjoisirlantilaisen mielestä C3
Citroen-kuljettajat eivät päässeet juhlimaan Power Stage -erikoiskokeen voittoa viime vuonna, mutta kauden 2018 avauskilpailussa tuli
Mads Östberg pääsee ajamaan ainakin yhden kilpailun Citroenin tehdastiimin kalustolla rallin MM-kaudella 2018. Citroen järjesti
Rallin MM-sarjan tallit esittelivät torstaina kauden 2018 WRC-autonsa Autosportin tapahtumassa Birminghamissa. M-Sport Fordin, Hyundain, Toyota
Rallin MM-sarjan WRC2-luokasta tulee ensi kaudella entistä mielenkiintoisempi, kun Citroenin Stephane Lefebvre lähtee mukaan luokan
Sebastien Loebin paluulle rallin MM-sarjaan saatiin vahvistus keskiviikkona, kun Citroen tiedotti konkaripilotin osallistuvan kolmeen osakilpailuun