Viime viikonloppuna Suninen ajoi kauden viimeisen rallinsa Hyundain WRC-tallin Rally1-autolla. Suninen sijoittui kuudenneksi Keski-Euroopan MM-rallissa.
Lue myös: Teemu Suniselta viimeiset näytöt – ”Hyvä tilaisuus nähdä hänen kehityksensä”
Kilpailun jälkeen Suninen virkkoi, että hän ehtii käydä vain kääntymässä muutaman tunnin kotonaan ennen kuin hänen pitää jatkaa matkaansa kohti testihommia. Paluu arkeen oli siis varsin nopea.
Tiistaina Suninen hyppäsikin takaisin Hyundai i20 N Rally1 -kilpurin puikkoihin tallin testialueella Keski-Suomessa. Suninen testasi autoa iltapimeään saakka jämsäläisellä soratiellä.

Keski-Suomeen saapuneet sankat lumisateet takasivat sen, että Suninen sai kiidättää menopeliä kunnon talvikelissä. Testin aikana Hyundaihin pystyttiin hiomaan säätöjä ja kenties kokeilemaan uusia ratkaisuja ensi helmikuussa ajettavaa Ruotsin MM-rallia varten.
Eikä siinä vielä kaikki. Suninen palasi rattiin keskiviikkonakin. Rallit.fille kantautui testialueelta tieto, että suomalaiskuljettaja vaikutti suorastaan onnelliselta testiurakkansa aikana.

Sunisen testiä voisi pitää vahvana signaalina siitä, että hän pääsee ajamaan Hyundain huippupelillä myös ensi vuonna. Tässä vaiheessa Hyundai on vahvistanut vain Thierry Neuvillen ja Ott Tänakin sopimukset ensi kaudelle.
Sunisen manageri Timo Jouhki on aiemmin kertonut julkisesti, että Sunisen pitäisi päästä ajamaan ykköskaliiberin kilpurilla ensi vuonna. Tiettävästi Sunisella on sopimus Hyundain kanssa myös ensi vuodesta, mutta sopimuksen yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa.
Suninen ei juurikaan hiiskunut omasta sopimustilanteestaan ennen Keski-Euroopan MM-rallia.
– Sorasuoritukset olivat mielestäni hyviä ja suunta oli koko ajan ylöspäin. Chile oli mielestäni iso plussa. Olimme kaksi päivää podiumtaistelussa mukana ja jopa johdimme rallia. Oli siinä erittäin hyviä asioita, Suninen sanoi.
– Kyllä mä sanon, että saa siihen jokainen nuori kuljettaja tulla koettamaan, jos parempaa etsii! Kolmessa kisassa tuollaisia suorituksia.
Lue myös: Teemu Suninen latasi tulevaisuudestaan: ”Jokainen nuori kuljettaja voi tulla koittamaan!”
Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul kertoi Keski-Euroopan MM-rallin yhteydessä, että tallin suunnitelmissa on julkistaa loput kuljettajansa ennen parin viikon päästä ajettavaa Japanin osakilpailua. Talli ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitäkään, ajattaako se ensi vuonna kolmea vai neljää autoa.
Lue myös: Hyundain tallipomo puhui suomalaiskuskien tulevaisuudesta – mitä hän oikein tarkoitti?
Suomalaiskuljettajista myös Esapekka Lapin tulevaisuuden yllä on kysymysmerkkejä. Lappi on ajanut tänä vuonna kaikki MM-rallit Hyundain tehdastiimin kalustolla.