Ogier kärsi hieman lähtöpaikastaan perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella, kun edellä menneet autot olivat nostaneet tielle likaa mutkien leikkauksista. Mutta kahdella seuraavalla pätkällä ranskalainen oli elementissään.
Aamupäivän lenkin viimeisellä erikoiskokeella multimestari löi jauhot muiden suihin. Pohja-aika 11,2 sekunnin marginaalilla hänen tallikaveriinsa Elfyn Evansiin oli häikäisevä suoritus.
– En odottanut sellaista, Ogier tunnusti.
– Olosuhteet olivat todella vaikeat viimeisillä kolmella kilometrillä, kun tiellä oli jäätä.
Jotain osuuden haastavuudesta kertoi sekin, että Ogierin etuautoryhmä oli kellauttanut Toyotansa kyljelleen aiemmin aamulla kyseissä paikassa.
– Ilmeisesti voin nyt kertoa siitä, koska kaikki tietävät jo asiasta, Ogier naureskeli.
– Simon (Jean-Joseph) ajoi ulos, mutta onneksi katsojat pystyivät auttamaan häntä. Ilman häntä tämä olisi käytännössä mahdotonta. Osuus oli heillä paljon jäisempi kuin minun ajaessani siellä pari tuntia myöhemmin. Vaikuttaa siltä, että pystyin tulkitsemaan hyvin olosuhteiden muuttumisen ja pitämään kovempaa vauhtia kilpakumppaneihini nähden. On hienoa olla takaisin pelissä, Ogier sanoi.
Saman erikoiskokeen maalissa Ogierilla oli tunteikas hetki. Ranskalaismestari kertoi, että hänellä on ollut rankka viikko, ja samalla hän murtui kyyneliin. Ogier sanoi kertovansa asiasta tarkemmin kilpailun jälkeen.
Monte Carlon MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä kolme erikoiskoetta. Ogier starttaa iltapäivän lenkille kakkossijalta 10,7 sekunnin päässä tiimitoveristaan Evansista.