Perjantaina käynnistyvä Rovaniemen MM-ralli ajetaan poronhoitoalueella, joten reitillä on mahdollisuus bongata sarvipäitä.
Ikävämpi juttu on se, jos Lapin elikkoja jää ralliautojen alle kilpailun aikana. Törmäys poroon ei ole mikään mahdottomuus, minkä vuoksi rallijärjestäjät ovat selvittäneet tiedonannossaan, miten kuljettajien pitää toimia onnettomuuden sattuessa sarvipään kanssa.
– Ei ole mitenkään epätavallista, että poro jää auton alle rallialueen teillä. Etenkin nyt, kun lunta on melko paljon, porot kävelevät mieluummin teillä, koska se on helpompaa niille, kilpailunjohtajan tiedonannossa kerrotaan.
Paikalliset poronomistajat ovat pyrkineet siirtämään eläimiä pois erikoiskokeiden läheisyydestä. Jos onnettomuus kuitenkin sattuu poron kanssa, kilpailijoilla on nyt selvät toimintaohjeet.
Nuotitusjakson aikana sattuneen onnettomuuden jälkeen autokunnan pitää pysähtyä ja varoittaa takana tulevia. Tämän jälkeen tulee ottaa yhteys hätäkeskukseen, kerrottava tarkka onnettomuuspaikka ja toimittava saatujen ohjeiden mukaisesti. Lisäksi onnettomuudesta on tiedotettava kilpailukeskusta.
Jos ralliauto törmää poroon varsinaisen kilpailun aikana ja onnettomuudesta aiheutuu isoja vahinkoja, kilpailijaparin on pysähdyttävä pätkän varteen ja varoitettava takana tulevia. Lisäksi autokunnan täytyy ottaa yhteys kilpailukeskuksen hätänumeroon tarkempia ohjeita varten.
Jos onnettomuus ei ole vakava, kilpailukeskusta voi tiedottaa tilanteesta erikoiskokeen maalissa.
WRC-tähdet pääsivät ennen nuotitusjaksoa tekemään lähempää tuttavuutta porojen kanssa, kun halukkaille tarjoutui tilaisuus porokyyditykseen napapiirin nietosten keskellä.
Rovaniemen MM-rallin nuotitusjakso jatkuu vielä torstaina. Kilpailu käynnistyy kunnolla perjantaina, jolloin Sarriojärven 31-kilometrinen erikoiskoe ajetaan kahdesti.
Katso alta Rovaniemen MM-rallin ennakko.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367166″ ap mute ]