Viime kaudella rallin SM-sarjassa SM1-luokan kuudenneksi ajanut jyväskyläläinen Juuso Metsälä alkaa panostaa ajouraansa entistä enemmän.
Alkavalla kaudella nuori maanrakakennuskoneenkuljettaja pestasi itselleen kokeneen valmentajan, kun Tapio Laukkanen liittyi tiimiin. Ensimmäiset testit Laukkasen opeilla ajettiin vuodenvaihteen jälkeen.
– Ajoimme Jämsässä hyvät kilometrit alle, ja olihan se törkeän kivaa taas tauon jälkeen päästä ralliauton rattiin Aluksi ajoin Matin kanssa sen verran, että saatiin pahimmat ruosteet miehistä pois. Tapio istui loppupäivän kyydissä ja keskityttiin auton säätöihin. Sain myös vinkkejä ajolinjoihin, tiivistää 20-vuotias Metsälä.
Laukkanen ajoi omalla ralliurallaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa MM-sarjassa sekä Britannian kansallisessa sarjassa. Vielä muutama vuosi sitten konkari kilpaili usean kisan vuodessa Keniassa.
Metsälä ja kartanlukija Matti Kangas jatkavat testejä vielä Vanttauskoskella SM-kauden avaavaa Tunturirallia edeltävänä viikonloppuna. Seudun tiestö vastaa lähes täydellisesti ”Tunturin” erikoiskokeita, joten olosuhteet ovat optimaaliset. Tavoitteiden suhteen Metsälä on varovaisen optimistinen.
– Viime vuodesta lähdetään parantamaan tietenkin. Nyt on kuitenkin vuoden verran enemmän kokemusta tästä lajista, joten lähtökodat ovat huomattavasti paremmat kuin vuosi sitten, kaksi kautta täysipainoisesti rallia ajanut Metsälä summaa.
– Nyt pitää päästä ainakin terävimmän kärjen lähelle. Onhan täällä taas kova kattaus nimimiehiä, mutta nyt lähdetään tosissaan taistelemaan hyvistä sijoituksista, päättää Metsälä.
Arctic Lapland Rally -nimellä nykyisin kulkeva klassikkokisa alkaa perjantaina neljällä erikoiskokeella ja lauantaina ensimmäistä kilpailijaparia odotellaan maaliin Mäntyvaaran raviradalle kuuden jälkeen illalla. Kisa ajetaan vallitsevasta pandemiasta johtuen ilman yleisöä.