Poliisit kyttäsivät Sebastien Ogieria MM-rallissa – ”He halusivat tehdä esimerkin huippukuskista ja laittaa hänet rautoihin”

Sebastien Ogier. Kuva: Citroen Racing

Rallin kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier ja kartanlukija Julien Ingrassia saivat seuraa poliiseista Walesin MM-rallissa lauantaina.

Pohjois-Walesin poliisi muistutti perjantai-iltana, että kilpailijoiden pitää noudattaa liikennesääntöjä erikoiskokeiden välisillä siirtymillä. Poliisin mukaan se oli saanut valituksia kilpailijoiden ajotavasta, minkä vuoksi se kertoi tehostavansa kilpailijoiden tarkkailua kisaviikonlopun aikana.

Citroen-kuljettaja Ogier oli närkästynyt poliisin toimintaan lauantain rallipäivän jälkeen. Ogier sanoi, että ”ainakaan poliisi ei halua minua palkintokorokkeelle”.

Kilpailun jälkeen Ogierin kartanlukija Julien Ingrassia avasi enemmän tapahtumia.

– Me kaikki tiedämme, että tämä ralli ei ole helpoimmasta päästä: poliisi jahtaa koko päivän, pitää selvittää tiukkoja tieosuuksia ja mielenkiintoisia erikoiskokeita. Se herättää paljon erilaisia tunteita.

– Saimme (järjestäjiltä) viestin, jossa sanottiin ”älkää tehkö mitään tai joudutte vankilaan”. Me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että meidän pitää kunnioittaa muita tiellä olevia. Mutta välillä minusta tuntuu, että olen jänis enkä kartanlukija, Ingrassia kuvaili.

Katso alta kooste Walesin MM-rallin tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Ogier painotti, ettei hän tehnyt siirtymillä mitään sopimatonta. Walesin MM-rallin voittanut Ott Tänak puolestaan kertoi kuulleensa mielenkiintoisen tarinan liittyen poliisin toimintaan.

– He halusivat tehdä esimerkin huippukuljettajasta ja laittaa hänet käsirautoihin. Se on hieman negatiivinen asia. Me kaikki kunnioitimme muita tien käyttäjiä, Tänak sanoi.

Sosiaalisessa mediassa levisi lauantai-iltana kuva, jossa poliisi oli pysäyttänyt Hyundain Thierry Neuvillen tien sivuun. Tarina ei kerro, saiko Neuville moottoripyöräpoliisilta muistoksi sakon. Kilpailun tuomaristo ei langettanut huippukuljettajille sakkoja viikonlopun aikana.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja