Pieni suomalainen kunta on kasvattanut rallitaitureita kuin liukuhihnalta – Markku Alén toimi veturina

Markku Alénia, Pertti Laaksoa, Juha Saloa ja Juuso Nordgrenia yhdistää kaksi asiaa.
Markku Alen
Markku Alen. Kuva: AKK Sports Oy/Juuli Aschan
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Heidät on kaikki kruunattu Suomessa rallin juniorimestareiksi, kun tittelillä oli vielä oma painoarvonsa – ja he ovat kaikki kotoisin Karkkilasta.

Vuonna 1969 rallin juniorimestaruuden 18-vuotiaana voittanut Alén nousi nopeasti kansainvälisille erikoiskokeille ja veti esimerkillään muita vanavedessään rallin pariin.

Alén valmistautui mökkitiellään lukuisat kerrat Suomen MM-ralliin. Antiaisentie tuli tutuksi vuosina, jolloin Alén palveli italialaisia Fiatin ja Lancian rallitalleja.

Tuolloin ennakkotestaaminen oli vasta tulossa ralliin, sillä useimmat tiimit ja kuljettajat starttasivat MM-ralleihin sen kummemmin autoaan kehittämättä.

– Ajoin 1970-luvulla Fiatin rallitallissa. Fiat oli ensimmäinen rallitalli, joka ymmärsi testaamisen merkityksen kilpailutulokseen. 1970-luvulla Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Päijät-Häme, joiden alueella Suurajojen reitti kierteli, oli testauskiellossa. Niinpä testitie piti etsiä muualta Suomesta. Tunsin Antiaisentien hyvin ja suosittelin sitä Fiatille, Markku Alèn muistelee uusimmassa Hanaa!-lehdessä.

– Jengiä oli testeissä paljon. Testi oli kuin yleisötapahtuma.

Lukuisia Suomen mestaruuksia yleisessä luokassa voittanut Juha Salo ponnisti juuri Alénin esimerkin innoittamana kohti omaa ralliuraansa, joka jatkui aina viime kauden loppuun asti.

– Muistan, kun olin parturissa ja luin Apu-lehdestä Markun testeistä. Ihmettelin, että onko Karkkilassa ollut tällainen juttu. Asuin toisella puolella Karkkilaa enkä tiennyt testeistä mitään.

– Vuotta, paria myöhemmin paikallislehdessä oli juttu, että Markku tulee taas Karkkilaan testeihin. Silloin kinusin isältäni kyytiä testipaikalle. Olihan se Karkkilan perämetsistä tulleelle elämys nähdä Markun ajoa ja tehdastallin toimintaa. Siitä sai intoa; minäkin haluan ajaa rallia, Salo kertaa.

Lue lisää aiheesta Hanaa!-lehdestä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat