Ford-kuski Sebastien Ogier on ottanut vahvan otteen Meksikon MM-rallin voitosta. Kun ajettuna on 16 erikoiskoetta, on ranskalaismestarin etumatka 37,1 sekuntia ennen Citroenin Kris Meekea.
– Spinnasin juu edellisellä pätkällä, mutta täytyy myös myöntää, että en ole iltapäivällä pärjännyt Ogierille. Olen kuitenkin tyytyväinen kakkostilaan, Meeke tunnusti pätkän maalissa WRC.comin ralliradiolle.
Kilpailussa kolmantena ajaa Hyundain espanjalaiskuski Dani Sordo, joka on jäänyt Ogierista 44,5 sekuntia. Meeken ja Sordon välillä eroa on vain reilut seitsemän sekuntia.
– Podium olisi minulle täältä loistava suoritus. Toki kakkostila kiinnostaa ja taistelu on käynnissä. Pitää kuitenkin ajaa järkevästi, Sordo summasi.
Hyundain Andreas Mikkelsen on neljäntenä ja lauantain iltapäivän lenkillä rengasrikon kärsinyt Sebastien Loeb viidentenä.
Toyotan Jari-Matti Latvala ajaa rallissa yhdeksäntenä. Suomalainen yrittää vielä saavuttaa edellä menevän Gus Greensmithin, joka ajaa Fordin R5-autolla.
– Puskin kyllä niin kovaa kuin pystyn. Yritin todella kaikkeni. Yhtään kovempaa en olisi voinut tulla, 3,2 sekuntia Ogierin pohjista jäänyt Latvala sanoi maalissa.
Lauantaina Meksikossa ajetaan enää kolme lyhyttä yleisöerikoiskoetta, joilla on yhteensä mittaa vain 5,7 kilometriä. Ralli päättyy sunnuntaina, kun ohjelmassa on kolme pätkää ja noin 46 ek-kilometriä.
Meksikon MM-rallin tilanne EK16/22 jälkeen:
1. Sebastien Ogier Ford 3.20.43,8 2. Kris Meeke Citroen +37,1 2. Dani Sordo Hyundai +44,5 4. Andreas Mikkelsen Hyundai +1.30,0 5. Sebastien Loeb Citroen +2.17,0 6. Thierry Neuville Hyundai +4.44,7 7. Pontus Tidemand Skoda +9.14,8 8. Gus Greensmith Ford +14.51,7 9. Jari-Matti Latvala Toyota +15.57,7 ... 13. Esapekka Lappi Toyota +xx.xx,xx 14. Teemu Suninen Ford +32.37,0