Tamperelaisen Antti Loposen ralli-innostuksen taustalla on tuttu tarina: Juupajoella asuneen perheen isä tutustutti poikansa lajiin
Rallin MM-sarjan kausi 2019 kolkuttelee jo ovella. Uusi sesonki pärähtää käyntiin ensi viikolla legendaarisella Monte
Toyotan Ott Tänak oli viime rallikauden jälkimmäisellä puoliskolla hurjassa iskussa ja lähellä jopa mestaruutta. MM-tittelin
Marcus Grönholm pääsi keskiviikkona testaamaan Toyotan WRC-autoa Keski-Suomessa. Grönholm vahvisti tiistaina, että hän osallistuu helmikuussa
Citroenin rallitalli laittoi kaudeksi 2019 kuskikokoonpanonsa uusiksi, kun ranskalaistiimiin saapui kuusi edellistä MM-titteliä voittanut Sebastien
Pohjoisirlantilainen Kris Meeke hakee uutta nostetta uralleen Toyotan WRC-tiimissä. Meeke sai kesken viime kauden potkut
Konkarikuljettaja Jari-Matti Latvala starttaa ensi viikolla Monte Carlossa jo uransa 13. täyteen kauteen rallin MM-sarjassa.
Rallin SM1-luokan hallitseva mestari Eerik Pietarinen suuntaa rallin MM-sarjaan tänä vuonna. Pietarinen, 25, säkenöi SM-ralleissa
Skoda tehdastallista potkut viime kaudella saanut norjalaiskuski Ole Chistian Veiby on testannut tämän kauden työkaluaan
Citroenin rallitalliin täksi kaudeksi siirtynyt Sebastien Ogier on testannut C3 WRC:tä ensi viikon Monte Carlon