Keskeytyksen syynä oli ulosajo. Nurmijärveläiskuljettaja keskittyy seuraavaksi ensi viikonloppuna ajettavaan Suomen MM-ralliin.
Heikkilä ja kartanlukija Samu Vaaleri jäivät reitin varrelle sunnuntain kolmannelle erikoiskokeelle ulosajon seurauksena. Heikkilä ja Vaaleri ovat kunnossa. The Racing Factory -tiimin Skoda-kuljettaja oli yleiskilpailun kymmenennellä sijalla ennen kilpailun keskeytymistä.
– Pätkän alku tuli vähän paremmin kuin muilla pätkillä, ja yritin tulla niin kuin ennenkin. Yhdessä vasemmalle kääntyneessä mutkassa oli noussut hiekkaa jonkin verran tielle, ja auto lähti hiekasta nurmikolle ja siitä spinnaamaan. Pitkään tuntui, että auto spinnaa tiellä, mutta puuhun se lopulta kopsahti. Pahoittelut tiimille ja yhteistyökumppaneillemme. Ei auta kuin yrittää tähdätä Jyväskylään, Heikkilä summasi.
Rooman EM-rallin kärjessä ajaa ennen kolmea viimeistä erikoiskoetta isäntämaan Andrea Crugnola. Citroenilla Crugnolan tavoin ajava ranskalainen Yoann Bonato on toisella sijalla 23,7 sekunnin päässä. Italian Giandomenico Basso kaasuttelee kolmantena. Basso on jäänyt toisesta sijasta vain 2,2 sekuntia.
Rallin EM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Uuden-Seelannin Hayden Paddon ajaa neljännellä sijalla. Tuokin tulos vankistaisi entisestään Paddonin mestaruusmahdollisuuksia.
Skodalla ajava Lauri Joona on kymmenen erikoiskokeen jälkeen rallissa 18. sijalla. Ensimmäistä asvalttikisaansa Rally2-autolla ajava Joona on jäänyt kärjestä liki kolme minuuttia.
Rooman EM-ralli, tilanne 10/13 EK jälkeen:
1. Andrea Crugnola Citroen 1.26.58,0 2. Yoann Bonato Citroen +23,7 3. Giandomenico Basso Skoda +25,9 4. Hayden Paddon Hyundai +1.00,5 5. Simone Campedelli Skoda +1.12,5 6. Andrea Mabellini Skoda +1.17,9 7. Filip Mares Skoda +1.21,9 8. Efren Llarena Skoda +1.35,9 ------ 18. Lauri Joona Skoda +2.57,9