Rallikausi pistetään pakettiin ensi viikolla Japanin osakilpailulla, joka tekee paluun kalenteriin 12 vuoden tauon jälkeen. Rovanperän edustama Toyotan rallitiimi on odottanut pitkään kotikilpailuaan, sillä Japanin rallin tulo takaisin MM-sarjaan lykkääntyi parilla vuodella koronapandemian vuoksi.
Kilpailu on äärimmäisen tärkeä Toyotalle, joka pääsee kruunaamaan huikean kautensa autonvalmistajan kotimaisemissa. Kilpailukeskus sijaitsee osuvasti Toyotan kaupungissa, joka on saanut nimensä automerkin mukaan.
Rovanperä matkustaa Japaniin jo näinä päivinä, vaikka kilpailun alkuun on vielä reilu viikko aikaa. Maailmanmestarin ohjelmassa on erilaisia esiintymisiä ja kissanristiäisiä.
– Menemme sinne tosi aikaisin pr-hommiin, joten siitä tulee pitkä reissu. Täytyy katsoa, jos sen jälkeen ehtisi pitämään vähän lomaa ennen joulukiireitä, Rovanperä kertoo.
Rovanperän ensimmäinen MM-titteli varmistui kuukausi sitten Uudessa-Seelannissa. Sen jälkeen Rovanperä ei ole juurikaan ehtinyt lepäilemään: ohjelmassa on ollut Toyotan Rally1-auton testiä, näytösluonteinen kilpailu San Marinossa sekä Katalonian MM-ralli, jossa varmistui Toyotan merkkimestaruus.
Nyt edessä on vuoden raskain reissu, joka venähtää lähes kolmen viikon mittaiseksi.
– Jään varmaan kaverin kanssa sinne vielä lomailemaan. Katsotaan, miten kauan ehtii rentoutumaan, koska työhommia on niin paljon, Puuppolasta maailmanmestariksi ponnistanut kuljettaja sanoo.
Japanin reissun jälkeen Rovanperällä on viimein aikaa tulla kunnon visiitille kotimaisemiinsa Keski-Suomeen. Hektisen vuoden päätteeksi on tiedossa vielä yksi työkeikka, sillä Jyväskylän kaupungin suunnitelmissa on järjestää kotikylän pojan mestaruuden kunniaksi kansanjuhla joulukuussa.
Mutta sitä ennen pitäisi vielä kilpailla Japanin asvalttirallissa, joka on MM-sarjan tähdille uusi tuttavuus.
– Japani on tosi tärkeä kisa koko tiimille. Se on uusi ralli ja vaikuttaa aika hankalalta sen perusteella, mitä olen kuullut ja nähnyt pätkiä edellisvuosilta. Siellä saa tehdä ihan normityön, että saa kunnon tuloksen, kuusi MM-osakilpailua tänä vuonna voittanut Rovanperä arvioi.
Japanin MM-rallin nuotitus käynnistyy ensi viikon maanantaina. Kilpailun avaava yleisöerikoiskoe on puolestaan ohjelmassa torstaina 10. marraskuuta.
Katso alta kooste Katalonian MM-rallista, jossa varmistui Toyotan merkkimestaruus.