Elfyn Evans johtaa edelleen rallia, Sebastien Ogier on toisena ja Kalle Rovanperä kolmantena.
Erot ovat kuitenkin revenneet jo suuriksi. Rovanperän ero toisena olevaan Ogieriin on lähemmäs puoli minuuttia. Rovanperä ei näe siinä järkeä, että hän yrittäisi ajaa tallikaveriaan enää kiinni.
– Näissä olosuhteissa voisimme päästä aika lähellä häntä, mutta hänen kiinni saamisensa on vaikeaa, eikä varmaan tule tapahtumaan. Se olisi liian iso riski turhan takia, Rovanperä latasi suoraan.
Eilen olosuhteet olivat etenkin aamulla todella vaikeat, kun rankkasade yllätti. Mutta ihan helppoa ei ollut lauantainakaan.
– Etenkin aamulla se oli aika vaikeaa. Odotimme, että pitoa olisi enemmän ja tie olisi kuivempi, mutta se oli aika liukas aikaisemmista sateista. Joten meidän setuppimme ei toiminut niin hyvin. Odotimme, että pitoa olisi ollut enemmän, Rovanperä harmitteli.
Japanin MM-ralli päättyy huomenna sunnuntaina. Rovanperän suunnitelma myös sunnuntaiksi on selvä. Mitään riskejä ei ole järkeä ottaa. Vaikka sitten keli muuttuisikin paremmaksi.
– Ei siinä mielestäni olisi mitään järkeä, jos olet päässyt niin pitkälle ottamatta mitään riskejä, niin ei se olisi hyvä juttu sunnuntainakaan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Katsotaan nyt, Rovanperä suunnitteli.
Rovanperä on jo aiemmin sanonut suoraan, ettei hän nauti Japanin kaltaisista hitaista ja teknisistä pätkistä. Rovanperä olisi halunnut nauttia edes hetken aikaa kunnon vauhdista, mutta sitten säänhaltija päätti taas kiusata suomalaista.
– Tämä on ollut hieman ärsyttävää, kun olet jo miettinyt, että nyt on hieman kuivempaa ja voit hieman edes nauttia, niin sitten alkoikin sataa lunta. Se oli jotain, mitä ei tosiaan odottanut ja ehkä jo vähän liikaa, Rovanperä naurahti.
Lumi itsessään ei kuitenkaan muodostanut suurta ongelmaa.
– Ei se ollut kovin paha. Mutta se paheni ja sitten pari viimeistä pätkää olivat jo vaikeampia. Kun renkaista lähtee lämpö ja ne kylmenevät, niin sitten se alkaa olemaan vaikeaa, Rovanperä kertoi.
Toyotalla on nyt vakuuttava kolmoisjohto, mutta ilman perjantaiaamun ongelmia kärkikolmikko voisi näyttää toisenlaiselta. Toyota olisi siinäkin tapauksessa kärjessä, mutta hänen nimensä olisi Takamoto Katsuta, joka on ajanut loistavan kisan kotimaisemissaan. Olisiko Takamotoa voinut mitenkään estää voittamasta ilman hänen kohtaamiaan ongelmia?
– Hah, en tiedä. Hän on tehnyt loistavaa työtä. Mutta on ollut hienoa nähdä, miten hän on ajanut koko ajan hyviä aikoja. Hän on mielestäni näyttänyt tänä viikonloppua, mihin hän todella kykenee, Rovanperä kehui tallikaveriaan.