Jari-Matti Latvala yllättyi MM-rallissa – ”Näytti jo aika surulliselta”

Toyotan WRC-talli pystyi peittoamaan pahimman kilpakumppaninsa Hyundain Portugalissa, vaikka tiimi menetti kaksi autoa kesken kilpailun.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Aki Hietavala
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Takamoto Katsuta keskeytti perjantaina laturivikaan, mutta pystyi vielä jatkamaan kisaa lauantaina. Elfyn Evans puolestaan joutui jättämään leikin kokonaan kesken ajettuaan rajusti ulos perjantai-iltana.

Kalle Rovanperä kuitenkin toi täyden pistepotin sekä itselleen että Toyotalle voittamalla sekä kilpailun että rallin päättäneen Power Stage -erikoiskokeen. Katsuta puolestaan saalisti viimeiseltä pätkältä kaksi pistettä nelosaikansa myötä.

– Kokonaisuutena pitää olla tosi tyytyväinen. Perjantaina tilanne näytti jo aika surulliselta, että täällä taitaa tulla aika iso pistetappio, vaikka Kalle johti. Vähän siltä tuntui, että Hyundai taitaa ottaa valmistajien pisteitä aika paljon enemmän, Latvala sanoi Rallit.fille.

– Sitten tilanne kuitenkin koheni. Power Stage oli tosi ratkaisevassa roolissa. Kallen huikea suoritus siellä, voitto ja lisäksi Takan onnistumisesta pari pistettä, niin saimme kuitenkin kolme pistettä enemmän kuin Hyundai valmistajien puolella.

Rovanperä osoitti Portugalissa viime kaudelta tuttua dominanssia. Latvala ei kuitenkaan nostanut huimaa esitystä suomalaiskuskin uran parhaaksi vedoksi.

– Osa ihmisistä on sanonut, että tämä oli Kallen uran paras kilpailu. Ralleja on kuitenkin vaikeaa verrata. Tämä oli toki huikea suoritus. Hänen paras suorituksensa oli perjantaina toiselta lähtöpaikalta, kun hän pystyi ylläpitämään huimaa vauhtia. Viime vuonna hänellä oli myös huikeita suorituksia, kuten Kroatiassa, mitä pidän vielä kaikkein kovimpana suorituksena, Latvala summasi.

– Minun mielestäni hän ajoi täällä huikean kilpailun, mutta Hyundait eivät olleet ehkä parhaalla tasolla jostain syystä ja he olivat altavastaajina koko ajan. Odotin heiltä enemmän. Tämä on yksi niistä parhaista voitoista, mutta en uskalla laittaa tätä parhaaksi.

Katso alapuolelta Portugalin MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä

  • Uusimmat