Kisan testierikoiskokeella keskiviikkona Pajari oli Rally2-luokan kilpailijoista viidenneksi vauhdikkain. Luokan ykkösnimestä, Citroen-kuski Nikolai Grjazinista Pajari jäi 5,2 sekuntia. Shakedownilla ei kuitenkaan lahtelaisella kaasu vielä ollut pohjassa.
Monte Carlossa Pajarilla on merkittävä tehtävä, kun hän ajaa Toyotan uudella Rally2-kilpurilla. Auto saa MM-tulikasteensa Monten kimuranteilta erikoisikokeilta.
– Hyvä fiilis jäi shakedownista. Saimme jo aiemmin ajettua hyvät testit ja auto tuntuu hyvältä sekä luontevalta käteen. Uskon, että pystyn ihan hyvin ajamaan. Ihmisiä varmasti kiinnostaa kovasti nähdä, miten uuden auton kanssa pärjää. Toki se kiinnostaa myös meitä itseä, Pajari sanoi Rallit.fille.
– Onhan tämä hieno juttu olla mukana ajamassa uutta autoa. Kiinnostaa kovasti nähdä, mihin voimme yltää.
Maltti on kuitenkin pidettävä mielessä, sillä vaikka Pajarin auton huollosta vastaa keskisuomalaistiimi Printsport, haluaa emotalli Toyota autonsa maaliin ilman suurempia ajovirheitä.
– Varmasti kolmen joukkoon, jos pääsisin, niin olisin tyytyväinen. Äkkiseltään ainakin tuntuu hyvältä tavoitteelta. Parhaamme yritetään. Yksi tärkeä asia olisi myös päästä kaikki pätkät maaliin uudella autolla, Pajari mietti.
Joko jalka on oven välissä Toyotan tehdastiimiin?
Pajarin uskotaan olevan vahvasti Toyotan WRC-tallin kiikarissa, mistä kielii myös tämän kauden kilpurivalinta. Rallit.fin tietojen mukaan Toyotan tiimi päällikkönsä Jari-Matti Latvalan johdolla suositteli vahvasti Printsportille, että Pajari kannattaa ottaa uutta autoa ajamaan.
– En tiedä, mitkä ne keskustelut ovat olleet Printsportin ja Toyotan välillä. En edes muista, missä vaiheessa puheet alkoivat. Meille tuli vähän varovaista tiedustelua, että kiinnostaisiko ajaa Printsportin kanssa, Pajari taustoittaa.
– Voi siinä toki tuollainen juttu olla, että he halusivat MM-kuskeja autoa ajamaan. Täällä ova myös (Stephane) Lefevbre ja (Bryan) Bouffier, jotka ovat tämän kisan erikoismiehiä. Auto on valikoitunut heille enemmin kuin jollekin toiselle.
Latvala on puhunut medialle, että Pajarin ajaminen tänä vuonna juuri Toyotan kalustolla, antaa WRC-tallille hyvän tavan tarkkailla suomalaislupauksen kehitystä. Vaikka parin vuoden takaisen JWRC-mestarin ura näyttää olevan nousukiidossa, huomauttaa Pajari lajin raadollisesta puolesta. Matka lajin kuninkuusluokkaan ei ole helppo.
– Toki se on kiva juttu ja tuntuu hienolta, jos näin on puhuttu. Pitää kuitenkin muistaa, että oli auto itsellä Rally2-luokassa mikä tahansa, niin hyvin pitää suoriutua, jos mielii, että suunta aukeaa vielä jossain vaiheessa eteenpäin, Pajari summaa.
– Enkä minä ainoa ole muutenkaan, joka Toyotalla ajaa. Toivottavasti voisi vähän olla (jalkaa oven välissä). Ne ovat kuitenkin tulokset, mitkä sitten puhuvat itsensä puolesta.
Äkkiseltään Pajarin uskoisi hakevan kynsin ja hampain WRC2-luokan mestaruutta, joka voisi olla viimeinen niitti taidoista Toyotan WRC-tallin suuntaan.
– En nyt koe, että tämä olisi juuri se vuosi (läpimurron kannalta). Jokainen kausi, mikä tässä lajissa alkaa, on aina tärkein. Esimerkiksi ilman viime vuoden tuloksia tuskin olisin tässä asemassa nyt. Seuraavaksi on ajettava ja suoriuduttava taas vähän paremmin, Pajari miettii.