Rallin SM-sarjan avausosakilpailussa neljänneltä sijalta kisan viimeisellä siirtymäosuudella harmittavasti keskeyttämään joutuneen Grönholmin keskeytyksen lopullinen syy selvisi. Sen aiheutti moottoririkko. Co-Motorsportin Skoda Fabia R5 -auto sai vauhdikkaasta lumipenkkaan ajosta sen verran kipeätä, että moottori piti lopulta vaihtaa uuteen.
– Ajattelimme, että pääsemme vähemmällä, kun emme yrittäneet ajaa väkisin maaliin, mutta moottorivauriot Riihimäeltä olivat ennakoitua suuremmat ja jouduimme vaihtamaan uuden moottorin, Grönholm selvittää.
– Tässä on ollut kova kiire, ja se on vaikuttanut Tunturiralliin valmistautumiseen. Mutta fiilis on Riihimäen jälkeen hyvä. Jatketaan Rovaniemellä siitä, mihin Riihimäellä jäimme. Samanlaista ajoa niin hyvin kun vain pystyn. Tavoitteenamme on ajaa paras mahdollinen tulos ja pitää hauskaa, Grönholm jatkaa.
Rovaniemellä Grönholmin vierelle istuu kokenut Tomi Tuominen.
– Aika viime tippaan kaikki asiat jäivät. Näin paljon töitä ei ole ennen mitään rallia koskaan aiemmin ollut. Iso kiitos mekaanikollemme Jesselle (Peltola), joka joutui tekemään aamusta iltaan töitä. Ja itsekin olen tehnyt pitkää päivää sen eteen, että pääsemme Rovaniemellä viivalle, Grönholm avaa.
– Eihän se ideaalitilanne ole, kun molemmilla meillä oli kiireitä ennen rallia. Tomi oli koko viime viikonlopun työtehtävissä Monte Carlossa, joten emme ole hirveästi ehtineet valmisteluja tekemään. Mutta Tomi on alan ammattilainen, joten pääsemme nopeasti samalle sivulle. Tehdään nuotit ja tsekataan niitä sitten shakedownissa.
Grönholm sanoo, että Rovaniemelle on hienoa lähteä ajamaan rallia.
– Edessämme on tiestön osalta täysin erilainen ralli kuin Riihimäellä. Reitti on puolet pidempi ja tiet ovat erilaisia ja aika lailla eriluonteisia. Ihan hyvä, kun rallilla on hieman myöhempi ajankohta. Ei niitä 30 miinusasteen pakkasia kaipaa, Grönholm naureskelee.
– Omaa ajoa lähdemme toteuttamaan ja parannetaan Riihimäeltä, että pääsisimme myös maaliin. Jos olen itse ajamiseeni tyytyväinen, se riittää, oli tulos sitten mikä tahansa.
Arctic Lapland -ralli käynnistyy Rovaniemeltä perjantaina ennen puolta päivää. Avauspäivän ohjelmassa on viisi erikoiskoiskoetta, yhteispituudeltaan 75,50 kilometriä. Kilpailu jatkuu lauantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 124,45 kilometriä.