Esapekka Lapin alkukaudessa yksi erityispiirre – ”Tilanne vaikuttaa hyvältä”

Esapekka Lappi on välttänyt isommat tekniset murheet rallin MM-kauden avauskisoissa.
Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lappi siirtyi täksi vuodeksi Hyundain tehdastiimiin, jonka kalustolla hän on ajanut nyt neljä MM-rallia. Lappi väläytteli hyvää vauhtiaan Ruotsin ja Meksikon osakilpailuissa, mutta ensimmäisen kunnon onnistumisensa hän sai pari viikkoa sitten ajetussa Kroatian asvalttikisassa ajettuaan kolmanneksi.

Lappia lämmittää se, että Hyundain i20 N Rally1 -auto ei ole toistaiseksi pettänyt häntä.

– Kroatiassa meillä ei ollut mitään ongelmia, eikä Meksikossa ollut muita ongelmia kuin se, että törmäsin sähköpylvääseen. Mutta siinä kyse ei ollut mistään luotettavuusongelmasta, Lappi kertoo rallin MM-sarjan nettisivuilla.

– Ruotsissakaan meillä ei ollut mitään, joten tilanne vaikuttaa hyvältä, pieksämäkeläinen lisää.

Kauden avanneessa Monte Carlon rallissa Lappi oli kaukana kärkivauhdista ja joutui tyytymään kahdeksanteen tilaan. Syy vaisuun esitykseen selittyi pääsosin sillä, että Lappi ei ollut päässyt vielä täysin sinuiksi uuden työvälineensä kanssa.

Kuuntele alta Rallit.fin tuorein Rallipodi. Voit kuunnella podcastin myös Spotifyssä. Juttu jatkuu upotuksen alla.

Lappi luottaa, että tulevissa sorakisoissa Hyundain kilpurilla voi lähteä taistelemaan hyvistä sijoituksista.

– Uskon, että tehtaalla kaikki paiskivat kovasti hommia ja yrittävät jatkuvasti suunnitella uusia asioita, joita voimme kokeilla testeissä. Haluamme tietenkin kehittää koko ajan autoa ja parantaa sen suorituskykyä, Lappi painottaa.

Kauden seuraava osakilpailu ajetaan ensi viikolla Portugalissa. MM-sarjan kärkikuljettajat Sebastien Ogier, Elfyn Evans, Kalle Rovanperä, Ott Tänak ja Thierry Neuville mahtuvat vain 11 pisteen sisään ennen sorakilpailua. Lappi on hieman kärkiviisikkoa perässä pistetaulukossa.

– Taidamme olla edelleen kuudentena MM-pisteissä. Olen saanut koko ajan paremman tuntuman autoon soralla, joten odotan jo Portugalin rallia, Lappi sanoo.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Katso alta Kroatian MM-rallin kooste.

Lue myös nämä

  • Uusimmat