Jyvän tuloksensa myötä suomalaiskaksikko nousi luokan MM-pisteissä toiseksi.
Rallin yleiskilpailussa kaksikko ajoi sijalle 11. Edelle ehti yhteensä kolme WRC2-luokan autokuntaa, mutta Lindholmille kirjattiin luokan pronssitila, sillä Oliver Solberg ei ajanut Kroatiassa pisteistä.
Tulos oli Lindholmille ja Hämäläiselle varsin hyvä perjantain ongelman jälkeen, kun juuri ennen rallin toisen erikoiskokeen lähtöä vaihteensiirrosta kiinnityspultin sokka petti, pultti putosi pois paikoiltaan ja vaihdelaatikkoon jäi kolmosvaihde päälle.
Vian takia eroa kärkeen tuli rutkasti yli minuutti. EK:n jälkeen Lindholm irrotti autonsa kallistuksenvakaajan linkin edestä ja korjasi linkin pultin avulla vaihteensiirron kuntoon. Kyseinen pultti oli halkaisijaltaan samankokoinen ja sen avulla vaihteensiirto toimi taas normaalisti, mutta kaksi seuraavaa erikoiskoetta Lindholm joutui ajamaan ilman etuvakaajaa.
Rallin päättäneellä Power Stage-erikoiskokeella Lindholm koki uusia ongelmia, mutta pystyi ajamaan kolmanneksi ja sai sen myötä vielä yhden lisäpisteen.
– Noin neljä kilometriä lähdöstä kypäräpuhelimen johto irtosi kiinnityksestä, ja Reeta sai huutaa nuotteja viimeiset kymmenen kilometriä. Kypäräpuhelin meni kokonaan mykäksi, Lindholm kertoi.
– En kuullut yhtään nuottia, mutta muistin osan tiestä, mutta en kaikkea. Harmittavaa oli se, että menetimme reilulla parilla sekunnilla yhden sijan yleiskilpailussa. En ottanut mitään muistini varaan perustuvia riskejä, koska tulossa olevia MM-pisteitä oli turha vaarantaa.
Loppujen lopuksi Lindholm oli viikonloppuunsa tyytyväinen.
– Ihan hyvä kisa meiltä. Perjantain murheiden jälkeen tuloksemme oli paljon parempi kuin mitä osasimme odottaa.
– Craigin (Breen) poismenon takia ei ollut helppoa lähteä ajamaan tätä rallia. Hän oli mielessäni koko ajan. Me kaikki ajoimme Kroatiassa hänen perheensä toiveiden mukaisesti Craigin muistoa kunnioittaen. Tulen aina muistamaan hänet valtavasta intohimosta rallia kohtaan. Hän oli yksi niistä, jonka olemuksesta intohimo tätä lajia kohtaa huokui, Lindholm totesi.
Katso alapuolelta WRC2-luokan ratkaisuhetket Kroatiassa. Luokan lopputulokset videon jälkeen.
WRC2-luokan lopputulokset Kroatian MM-rallissa:
1. Yohan Rossel Citroen 2.58.45,6 2. Nikolai Grjazin Skoda +16,1 3. Oliver Solberg Skoda +1.25,4 * 4. Emil Lindholm Skoda +1.27,5 5. Adrien Fourmaux Ford +2.18,5 6. Sami Pajari Skoda +2.26,6 * Solberg ei ajanut luokan pisteistä Kroatiassa.