Quantcast

EK9: Ott Tänakilta huima pohja-aika, Lappi ja Suninen kaksoisjohdossa pikku luokassa

Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Portugalin MM-rallia perjantain jälkeen johtanut Hyundain Ott Tänak aloitti lauantaiaamun hurjalla hyökkäyksellä. 

Tänak hurjasteli pohja-ajan reilun 20 kilometrin mittaiselle Vieira do Minhon pätkälle 7,5 sekunnin erolla ennen kisassa toisena olevaa Toyotan Elfyn Evansia. Kokonaistilanteessa virolainen kasvatti johtoasemansa 13,5 sekuntiin.

– Minulla oli hyvä fiilis. Olen tyytyväinen autoon. Nyt tuntui paljon luonnollisemmalta kuin eilen, Tänak sanoi WRC All Liven lähetyksessä.

– Fiilis oli ihan hyvä. Pito vaihtelee paljon ja balanssia on hankala löytää. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hyvä alku päivälle, Evans puolestaan summasi.

Hyundain Dani Sordo jatkaa kilpailussa kolmantena. Eroa tallikaveri Tänakiin on 18 sekuntia. Toyotan Sebastien Ogier nousi neljänneksi ohi Takamoto Katsutan vain kymmenyksen erolla.

Perjantaina renkaiden kulumisen ja auton säätöjen kanssa tuskaillut Kalle Rovanperä on kuudentena. Eroa kärkeen on kertynyt jo 47,3 sekuntia.

– Olipa aika hankala pätkä. Minulla oli kolme pehmeää ja yksi kova rengas alla. En ole näin kovin usein ajanut, mutta tämä oli hyvää kokemusta siitä, Rovanperä kertoi.

Fordin Gus Greensmith on kisassa seitsemäntenä ennen tallikaveri Adrien Fourmaux’ta. Yleiskilpailussa yhdeksäntenä ja WRC2-luokan piikkipaikalla ajaa Esapekka Lappi. Pieksämäkeläinen tuskasteli jo perjantaina Volkswagen Polo R5:n säätöjä, eikä ollut lauantaiaamunakaan täysin tyytyväinen.

Lappi kuitenkin ajoi kovan ajan Vieira do Minhon pätkälle ja kasvatti johtoaan WRC2-luokassa. Fordin Teemu Suninen nousi luokassa toiseksi ohi venäläiskuski Nikolai Grjazinin.

– Oli hankalaa. Olosuhteet olivat kyllä ihan hyvät, mutta en ole ihan tyytyväinen autoon. Pitää tutkia asiaa, Lappi kuittasi pätkän maalissa.

– Olen ihan tyytyväinen. Olemme olleet vähän ongelmissa liukkaissa olosuhteissa ja tämä pätkä oli sellainen. Yritämme kyllä puskea, Suninen totesi.

Lauantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.

Portugalin MM-rallin tilanne EK9/20 jälkeen:
 1. Ott Tänak        Hyundai 1.35.16,7
 2. Elfyn Evans      Toyota      +13,5
 3. Dani Sordo       Hyundai     +18,0
 4. Sebastien Ogier  Toyota      +35,5
 5. Takamoto Katsuta Toyota      +35,6
 6. Kalle Rovanperä  Toyota      +47,3
 7. Gus Greensmith   Ford      +1.14,2
 8. Adrien Fourmaux  Ford      +2.27,9
 9. Esapekka Lappi   VW        +4.14,2
10. Teemu Suninen    Ford      +4.28,6
11. Nikolai Grjazin  VW        +4.32,3

Portugalin MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 20.5.

11.01 Testierikoiskoe: Paredes (4,60 km)

Perjantai 21.5.

10.08 EK1: Lousã 1 (12,35 km)
11.08 EK2: Góis 1 (19,51 km)
12.08 EK3: Arganil 1 (18,82 km)
14.31 EK4: Lousã 2 (12,35 km)
15.31 EK5: Góis 2 (19,51 km)
16.31 EK6: Arganil 2 (18,82 km)
17.58 EK7: Mortágua (18,16 km)
21.03 EK8: Lousada (3,36 km)

Lauantai 22.5.

10.08 EK9: Vieira do Minho 1 (20,64 km)
11.08 EK10: Cabeceiras de Basto 1 (22,37 km)
12.24 EK11: Amarante 1 (37,92 km)
14.20 Huoltotauko (44 min)
16.38 EK12: Vieira do Minho 2 (20,64 km)
17.38 EK13: Cabeceiras de Basto 2 (22,37 km)
18.54 EK14: Amarante 2 (37,92 km)
21.03 EK15: Porto – Foz (3,30 km)

Sunnuntai 23.5.

09.08 EK16: Felgueiras 1 (9,18 km)
09.53 EK17: Montim 1 (8,75 km)
10.38 EK18: Fafe 1 (11,18 km)
12.04 EK19: Felgueiras 2 (9,18 km)
14.18 EK20: Fafe 2 (11,18 km) *Power Stage

Katso alta kooste perjantai-iltapäivän erikoiskokeiden tapahtumista Portugalin MM-rallissa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,374521″ ap mute ]

Lue myös nämä

  • Uusimmat