Ogier kellotti pohja-ajan torstai-illan molemmilla erikoiskokeilla. Toyotan ranskalaistähdellä on kilpailussa kuuden sekunnin etumatka tallitoveriinsa Elfyn Evansiin kahden erikoiskokeen jälkeen.
Kakkospätkä oli äärimmäisen haastava etenkin yhdessä mutkassa, jossa oli jäätä ja loskaa.
– Tämä oli hyvä alku ralliin. Ei ollut helppoa, sillä yhdessä mutkassa oli mustaa jäätä. Kerrankin on niin, ettemme ole ensimmäisenä tiellä ja pystymme hyöntymään tilanteen, Ogier sanoi.
Hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperän on kilpailussa viidentenä 17,1 sekunnin päässä kärjestä avauspätkien jälkeen. Rovanperän kilpuri kävi hieman leveällä linjalla paikassa, josta Ogier mainitsi.
– Olosuhteet olivat hankalat, kun joissain paikoissa oli jäätä. Mutta tärkeintä on se, että olemme täällä, Rovanperä raportoi.
Hyundai-tähti Thierry Neuville meni vielä enemmän leveäksi samassa paikassa kuin Rovanperä. Belgialainen on silti kokonaistilanteessa neljäntenä aivan M-Sport Fordin Ott Tänakin takana.
– En rehellisesti sanottuna tiedä, mitä tapahtui. Pito oli olematon, enkä ollut ensimmäinen, joka meni leveäksi siinä paikassa. Näin ajolinjan, mutta olin myöhässä. Menetin seitsemän tai kahdeksan sekuntia, koska moottori sammui, Neuville totesi.
Hyundailla ensimmäistä kertaa kilpaileva Esapekka Lappi ei pysynyt kärjen tahdissa torstain iltapätkillä. Lappi pitää hallussaan kahdeksatta sijaa 41,4 sekunnin päässä Ogierista.
– En tiennyt tarkalleen, missä jäätä oli. Ajoin käytännössä kävelyvauhtia sillä osuudella. En ole nyt tyytyväinen, Lappi totesi.
Monte Carlon MM-ralli jatkuu perjantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta.
Katso alta kooste Monte Carlon MM-rallin testierikoiskokeesta. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alla.
Monte Carlon MM-rallin tilanne EK2/18 jälkeen:
1. Sebastien Ogier Toyota 26.33,7 2. Elfyn Evans Toyota +6,0 3. Ott Tänak Ford +15,4 4. Thierry Neuville Hyundai +15,5 5. Kalle Rovanperä Toyota +17,1 6. Dani Sordo Hyundai +32,1 7. P-L Loubet Ford +40,3 8. Esapekka Lappi Hyundai +41,4 9. Takamoto Katsuta Toyota +57,0 10. Nikolai Grjazin Skoda +1.06,6 11. S. Lefebvre Citroen +1.23,3 12. Yohan Rossel Citroen +1.24,9 13. Adrien Fourmaux Ford +1.40,8
Monte Carlon MM-rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Torstai 19.1. 10.31 Testierikoiskoe: Sainté-Agnes/Peille (2,29 km) 21.05 EK1: La Bóllene-Vésubie/Col de Turini 1 (15,12 km) 22.03 EK2: La Cabanette/Col de Castillon (24,90 km) Perjantai 20.1. 10.09 EK3: Roure/Roubion/Beuil 1 (18,33 km) 11.22 EK4: Puget-Thénriers/Saint-Antonin 1 (19,79 km) 12.25 EK5: Brianconnet/Entrevaux 1 (14,55 km) 15.23 EK6: Roure/Roubion/Beuil 2 (18,33 km) 16.36 EK7: Puget-Thénriers/Saint-Antonin 2 (19,79 km) 17.39 Ek8: Brianconnet/Entrevaux 2 (14,55 km) Lauantai 21.1. 09.24 EK9: Le Fugaret/Thorame-Haute 1 (16,80 km) 11.05 EK10: Malijai/Puimichel 1 (17,31 km) 13.07 EK11: Ubraye/Entrevaux 1 (21,78 km) 15.31 EK12: Le Fugaret/Thorame-Haute 2 (16,80 km) 17.05 EK13: Malijai/Puimichel 2 (17,31 km) 19.23 EK14: Ubraye/Entrevaux 2 (21,78 km) Sunnuntai 22.1. 08.57 EK15: Lucéram/Lantosque 1 (18,82 km) 10.05 EK16: La Bóllene-Vésubie/Col de Turini 2 (15,12 km) 11.40 EK17: Lucéram/Lantosque 2 (18,82 km) 13.18 EK18: La Bóllene-Vésubie/Col de Turini 3 (15,12 km) *Power Stage