Toyotan Kalle Rovanperä ei yltänyt muiden Toyota-kuskien vauhtiin Belgian MM-rallin lauantain iltapäivän ensimmäisellä erikoiskokeella.
Rovanperä taipui tallikaveri Elfyn Evansille 4,5 sekunnilla. Walesilainen vankisti asemiaan kisan kolmannella sijalla. Ero Rovanperään on nyt 6,8 sekuntia.
– Eilenkin hävisin pätkien alussa aika paljon. Nyt tuntui kuitenkin ihan hyvältä. En tiedä, mistä ero tuli. En voi tehdä paljon enempää.
Hyundain Thierry Neuville jatkaa kilpailun kärkitilalla. Ero toisena olevaan tallikaveri Craig Breeniin on nyt viisi sekuntia.
– Pätkä meni hyvin. Veto oli puhdas, enkä ottanut riskejä. Ajoin vain hyvällä rytmillä. Meidän pitää kontrolloida vauhtia Toyota-kuskeihin nähden, sillä tarvitsemme isot pisteet valmistajien sarjaan, Neuville summasi WRC All Liven lähetyksessä.
– Vaikeaa oli. On helppo tehdä virhe, joten keskityin vain pitämään auton tiellä, Breen puolestaan totesi.
Toyotan Sebastien Ogier on rallissa viidentenä ja Hyundain Ott Tänak kuudentena. Ogier löysi vauhtia 13. erikoiskokeella kirjauttamalla pätkälle pohjat. Samalla ranskalaismestari nousi 5,8 sekunnin päähän Rovanperästä.
Belgiassa ajetaan lauantaina vielä kolme erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.
Katso alapuolelta kooste Belgian MM-rallin lauantaiaamun erikoiskokeiden tapahtumista. Kisan tilanne videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385454″ ap mute]
Belgian MM-ralli, tilanne EK13/20 jälkeen:
1. Thierry Neuville Hyundai 1.48.59,2 2. Craig Breen Hyundai +5,0 3. Elfyn Evans Toyota +36,3 4. Kalle Rovanperä Toyota +42,1 5. Sebastien Ogier Toyota +47,9 6. Ott Tänak Hyundai +3.46,0 7. S. Bedoret Skoda +9.12,2 8. Yohan Rossel Citroen +9.13,5 9. Pieter Cracco Skoda +9.27,7 10. V. Verschueren VW +10.02,9
Belgian MM-rallin aikataulu:
Perjantai 13.8. 14.36 EK1 Reninge - Vleteren 1 (15,00 km) 15.25 EK2 Westouter - Boeschepe 1 (19,60 km) 16.15 EK3 Kemmelberg 1 (23,62 km) 17.09 EK4 Zonnebeke 1 (9,45 km) 18.06 Huoltotauko 19.15 EK5 Reninge - Vleteren 2 (15,00 km) 20.04 EK6 Westouter - Boeschepe 1 (19,60 km) 20.54 EK7 Kemmelberg 2 (23,62 km) 21.48 EK8 Zonnebeke 2 (9,45 km) *PERUTTU* 22.23 Huoltotauko Lauantai 14.8. 10.11 EK9 Hollebeke 1 (25,86 km) 11.08 EK10 Dikkebus 1 (12,49 km) 12.01 EK11 Watou 1 (13,62 km) 12.51 EK12 Mesen - Middelhoek 1 (7,99 km) 14.05 Huoltotauko 15.11 EK13 Hollebeke 2 (25,86 km) 16.08 EK14 Dikkebus 2 (12,49 km) 17.01 EK15 Watou 2 (13,62 km) 17.51 EK16 Mesen - Middelhoek 2 (7,99 km) 18.43 Huoltotauko Sunnuntai 15.8. 09.30 EK17 Stavelot 1 (9,05 km) 10.08 EK18 Francorchamps 1 (11,21 km) 11.40 EK19 Stavelot 2 (9,05 km) 13.18 EK20 Francorchamps 2 [Power Stage] (11,21 km)