Toyota-kuljettajat olivat Korsikan MM-rallin avauspäivänä vaikeuksissa lähes 50 kilometriä pitkällä erikoiskokeella, joka ajettiin kahteen otteeseen
Toyotan rallitiimin avauspäivä Korsikan MM-rallissa ei mennyt suunnitelmien mukaan. Viron Ott Tänak on parhaana Toyota-kuskina neljäntenä
Esapekka Lappi ei ollut täysin tyytyväinen Toyota Yaris WRC -autoonsa Korsikan MM-rallin kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella.
Jari-Matti Latvalan toiveet palkintokorokepaikasta kokivat kovan kolauksen heti Korsikan MM-rallin ensimmäisillä erikoiskokeilla. Asvalttiralli käynnistyi perjantaiaamuna
MM-sarjan kuljettajilla on kova koitos edessään heti Korsikan MM-rallin alussa, sillä kilpailu polkaistaan käyntiin lähes 50
Citroenin Kris Meeke oli kiireisin Korsikan MM-rallin testierikoiskokeella torstaiaamuna. Toyotan Jari-Matti Latvala, Esapekka Lappi ja
Rallin MM-sarjan ikonisimpiin osakilpailuihin lukeutuva Korsikan ralli ajetaan tällä viikolla. Vain kaksi suomalaista on onnistunut voittamaan
Rallin MM-sarja jatkuu tällä viikolla Korsikan saarella. Laji-ikoni Sebastien Loeb teki paluun MM-sarjaan edellisessä kisassa Meksikossa ja
Ott Tänak on esitellyt huikeaa vauhtiaan Toyota Yaris WRC -auton ratissa, mutta vaikeuksien vuoksi virolainen
Jari-Matti Latvala lähtee jahtaamaan vahvaa tulosta ensi viikonloppuna ajettavasta Korsikan MM-rallista. Korsikan MM-ralli on tarjonnut