
Jari-Matti Latvala pääsi viime viikonloppuna fiilistelemään Toyotan Rally1-autolla ikonisissa maisemissa.

Rallin kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier ei ole koskaan pelännyt sanoa mielipiteitään suoraan.

Adrien Fourmaux sai sunnuntaina mieluisan päätöksen taipaleelleen M-Sport Fordin kuljettajana.

Sami Pajari oli tyytyminen viidenteen sijaan sunnuntaina päättyneessä Monza Rally Show -kilpailussa Italiassa.

Rallin MM-sarjan tähdet kokoontuvat vielä kerran tällä kaudella kilvoittelemaan.

Rallin MM-sarjan tiimit juhlistavat kauden ja rengasvalmistaja Pirellin aikakauden päättymistä joulukuussa Italiassa.

Tällä viikolla selvinnee, lisätäänkö koronaviruksen runtelemaan rallin MM-sarjan kalenteriin vielä yksi osakilpailu vuoden loppuun. Vahvojen

Rallin MM-sarjan loppukauden kalenteriin on merkattuna kolme osakilpailua, mutta rallien määrä saattaa vielä kasvaa. Koronaviruksen

Hyundain WRC-kuljettajat viihdyttivät yleisöä sunnuntaina Monzan moottoriradalla. Thierry Neuville tarjosi myös koomisia hetkiä katsojille. Radalla

Italialialainen Andrea Crugnola johtaa Monza Rally Show -kilpailua kahden ensimmäisen ajopäivän jälkeen. Volkswagen Polo R5:lla














