Nuori ruotsalainen ajoi mallikkaan kauden WRC2-luokassa ja saavutti voitot Ruotsista sekä Chilestä. Myös Keski-Suomen sorateillä Solberg ajoi luokkavoittoon, mutta ei kisannut sarjan pisteistä. Tasaisessa luokassa muutama heikompi kisa jätti 22-vuotiaan lupauksen kuudenneksi.
Solberg kokeili siipiään jo vuonna 2022 myös ykköstasolla, mutta Hyundai laittoi nuoren miehen ulos. Tämän vuoden kelpo otteiden myötä monet spekuloivat Solbergin siirtyvän takaisin Rally1-autoon tai vähintään Toyotan uuden Rally2-auton puikkoihin.
Valinta kohdistui kuitenkin tämän vuoden tavoin Skodaan. Solberg on lukenut suurella mielenkiinnolla ihmisten kirjoituksia itsestään.
– Olen lukenut kaiken itsestäni. Se on ollut siistiä. On ollut hauskaa nähdä, kuinka ihmiset spekuloivat ja kirjoittavat niin, että tietäisivät asioita. Moni tuntui tietävän asioistani enemmän kuin minä itse, Solberg naureskelee norjalaisella Parc Ferme -sivustolla.
Nuorukainen kieltämättä lisäsi myös itse tulta liekkeihin, kun hän postasi Instagramissa kuvan, jossa ajaa WRC-peliä Toyotalla.
– Sitten huhut vasta alkoivatkin, Solberg velmuilee.
Ruotsalainen kuitenkin jatkaa Skodalla. Solbergin ohjelmaan kuuluu ensi kaudella kymmenen MM-rallia. Seitsemän kisaa nimetään WRC2-sarjaan ja kolmesta muusta haetaan kokemusta.
– Kukaan ei odottanut, että jatkan samalla tavalla kuin tänä vuonna. Kaikki ajattelivat, että tarvitsen jotain parempaa tai ainakin jotain muuta. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tulevaan ohjelmaani, Solberg naulaa.
– Sain tarjouksen Skodalta ajaa heidän tehdasautoaan. Voimme tehdä vähän enemmän juttuja Monsterin kanssa.
Energiajuomajätti Monster Energy lieneekin yksi suurin syy, mikseivät esimerkiksi neuvottelut M-Sport Fordin kanssa edenneet. Brittitiimi on perinteisesti saanut ison taloudellisen tuen Monsterin kilpailijalta Red Bullilta.
– Se oli aika hankala yhtälö. Neuvottelimme kyllä yhdessä, kuten tein kaikkien kanssa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut mitään konkreettista, Solberg selvittää.
Solbergin kohdalla pitää muistaa, että hän on vasta 22-vuotias. Kalle Rovanperä nousi raketin tavoin huipulle hyvin nuorena, mutta vastaavanlaisia poikkeusyksilöitä ei MM-sarjassa ole.
– Olen lojaali sponsoreitani kohtaan ja odotan tulevaisuutta Monsterin kanssa. Ei minulla ole paniikkia päästä takaisin Rally1-autoon. Mieluiten teen asiat kunnolla, enkä paniikin tavoin yritä jotain muuta, Solberg kertoo.
– Kun katsoo MM-sarjan ykkösluokkaa, ei tarvitse stressata. Kaikki ovat jotain 35 vuotta tai ylikin.
Solberg aloittaa MM-kauden 2024 Monte Carlon rallista, joka avaa sesongin 25.-28. tammikuuta.